Kä­si­työ- ja muo­toi­lu­kou­lu Näpin ke­vät­näyt­te­ly tulvii värejä ja mie­li­ku­vi­tus­ta

Alavus
Iida (vas.), Siiri, Senni, Seela, Hilda ja Mirjami esittelevät tekemiään töitä. Seela silittelee halailukaveria, jonka isompien ryhmäläinen on tehnyt. Oikealla on tyttöjen tekemiä mosaiikkilintulautoja ja vasemmalla Napero-ryhmäläisten lumiukkoja ja paperimassahahmoja.
Iida (vas.), Siiri, Senni, Seela, Hilda ja Mirjami esittelevät tekemiään töitä. Seela silittelee halailukaveria, jonka isompien ryhmäläinen on tehnyt. Oikealla on tyttöjen tekemiä mosaiikkilintulautoja ja vasemmalla Napero-ryhmäläisten lumiukkoja ja paperimassahahmoja.
Kuva: Kirsti Mäkelä

Käsityö- ja muotoilukoulu Näppi esittelee Alavuden taitokeskus Ourassa esillä olevassa kevätnäyttelyssään oppilaidensa värikkäitä ja mielikuvituksellisiakin töitä.

Tänä vuonna projekteina on ollut esimerkiksi kankaan värjäystä ja kuviointia, mosaiikkitöitä, korujen tekoa sekä sormi- ja koukkuvirkkausta.

Taitokeskuksen yläkerrassa oli 1.–4.-luokkalaisia tekemässä paperimassaa aarrelaatikon muotoilua varten. Kysyttäessä vapaaehtoisia valokuvattavia, mukaan lähti heti kuusi innokasta tyttöä.

Koululaiset esittelivät intoa täynnä seinällä olevia, itse tekemiään esiliinoja. Työn alkaessa kaikki saivat valmiin valkoisen essun, jotka värjättiin. Essuihin ommeltiin myös tasku, johon oli tehty batiikki-tekniikalla kuvioita.

1.–4.-luokkalaisten ryhmä on taikonut valkoisista essuista värikkäitä ja lisännyt niihin taskut, joihin on maalattu mieleiset kuvat.
1.–4.-luokkalaisten ryhmä on taikonut valkoisista essuista värikkäitä ja lisännyt niihin taskut, joihin on maalattu mieleiset kuvat.
Kuva: Kirsti Mäkelä

Tekniikat valitaan taitojen mukaan

Toisenlaisena työnään oppilaat tekivät lintulautoja. Niihin valmistettiin mosaiikkikatto ja lautaseen porattiin reikä ripustamista varten.

Tytöt lupasivat jatkaa käsitöiden parissa ensi kaudellakin.

– Näyttelyssä on esillä kaikkien ikäryhmien töitä, eli naperoista aikuisiin. On pyritty siihen, että jokaiselta on vähintään yksi työ. On tärkeää, että oma työ on esillä, opettaja Satu Setälä kertoo.

Ryhmissä on mukana sekä tyttöjä että poikia, mutta tyttöjä enemmän. Naperoikäiset, eli 5–6-vuotiaat, ovat innokkaita ja heissä on mukana runsaasti myös poikia.

Kun ikää karttuu ja taidot lisääntyvät, voidaan käyttää yhä vaativampia tekniikoita. Ryhmiä on myös aikuisille.

5.–6.-luokkalaisilla ja yläasteikäisillä on ollut korujakso, jonka aikana koruja on valmistettu monella eri tavalla. Koska tekijöillä on enemmän ikää ja taitoja, ryhmässä opetetaan erilaisia tekniikoita.

Yläasteikäiset ovat tehneet myös pehmokavereita. He ovat itse piirtäneet kaavat ja sitten tehneet hahmot fleece-kankaasta.

5.–6.-luokkalaisten ja yläasteikäisten korujaksoilla tehtiin avaimenperiä monella erilaisella tekniikalla.
5.–6.-luokkalaisten ja yläasteikäisten korujaksoilla tehtiin avaimenperiä monella erilaisella tekniikalla.
Kuva: Kirsti Mäkelä

Taito Etelä-Pohjanmaa ohjaa ryhmiä Alavudella Käsityökeskus Ourassa ja yhtä ryhmää Tuurin koululla. Hakuaika uusille oppilaille on parhaillaan käynnissä.

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpin oppilastöiden näyttely Taitokeskus Ourassa on avoinna vielä torstaina klo 10–20 ja perjantaina klo 10–16.

Mainos
Viiskunnan pelit

Pelaa Viiskunnan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen