Pääkirjoitus

Yri­tyk­set luovat hy­vin­voin­tia

Viikonvaihteessa alueemme yrittäjäyhdistykset palkitsivat Vuoden yrittäjiä ja Alavuden kaupunki luovutti myös Nuoren yrittäjän palkinnon. Kaikki palkinnonsaajat ovat hyviä esimerkkejä yrittäjistä ja yrityksistä, jotka ovat pitkäjänteisellä työllä pyrkineet kehittämään yritystoimintaansa.

Menestyvä yritystoiminta vaatii yrittäjältä intoa ja intohimoa sitä kohtaan, mitä hän tekee. Yrittäjällä tulee olla myös rohkeutta tehdä ratkaisuja, joista hän ei välttämättä etukäteen tiedä, ovatko ne oikeita ja kantavatko sitä hedelmää, jota niillä tavoitellaan.

Kuusiokuntien Yrittäjäjuhlassa puhunut Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi muistutti siitä, etteivät lait ja asetukset luo työpaikkoja. Ne voivat kuitenkin kannustaa yrityksiä, tukea niiden kehitystyötä ja sitä kautta myös uusien työpaikkojen syntyä. Toisaalta lait ja asetukset voivat muodostua myös kehittämisen esteiksi.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vieraili viime viikolla Etelä-Pohjanmaalla. Hän kannusti maakunnan yrityksiä laajentamaan toimintaansa ja hyödyntämään yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten tuomia mahdollisuuksia. Esimerkiksi yrittäjävähennys ja arvonlisäveron alarajaan mahdollisesti tulevat muutokset ovat asioita, joista pk-yrityksille on etua.

Pentikäinen teki vierailunsa aikana muutamia yritysvierailuja Seinäjoella ja Järviseudulla. Hän totesi päivän päätteeksi, että pohjalaiset yritykset edustavat hienoa ja vahvaa yrittäjäaluetta. Yrityksiä omistetaan ja johdetaan ammattitaidolla. Sitä hän pitää valtavana hyvinvoinnin lähteenä koko alueelle.