Olin tiistai-iltana majataloillassa Alavuden kirkossa. Minut, kuten varmasti useimmat osallistujista paikalle houkutteli illan esiintyjä, Pekka Simojoki. Itse majataloillan ideasta en tiennyt etukäteen mitään muuta kuin sen, että tarjolla on muun ohjelman lisäksi iltapalaa.
Kirkkoon astuessani kohtasin ilahduttavan näyn: Ihmisiä oli saapunut paikalle paljon enemmän kuin olin etukäteen odottanut. Pitkät penkit keskikäytävän molemmin puolin oli jo kansoitettu. Ja paikalla oli kaikenikäisiä sylivauvoista eläkeläisvaareihin.
Pekka Simojoen aloittamien majataloiltojen tarkoituksena on koota ihmisiä iloiseen yhdessäoloon musiikin, sanan ja rukouksen ääreen. Lapsuutensa Afrikassa viettänyt Simojoki on musiikillaan ja majataloilloilla halunnut tuoda iloa suomalaiseen uskoon ja siihen hän pyrki myös Alavuden kirkossa – ja onnistui.
Muutamalla Simojoen antamalla pienellä tehtävällä vakavina penkeissään jurottavien alavutelaisten olemus rentoutui ja luterilainen synkkyys väistyi.
Majataloillasta jäi ainakin minulle hyvä mieli. Itse olisin kaivannut hieman enemmän yhteislauluja, mutta toki Simojoen itsensäkin laulamista oli mukava kuunnella. Se kylläkin hämmästytti, kuinka vieraita kappaleet lopulta ainakin minulle olivat. Toki itse olen laulanut Simojokea eniten kultaisella 80-luvulla.
Illan koskettavinta antia oli yleisössä olleiden kolmen nuoren naisen esittämät laulut. Olin vilpittömästi iloinen myös eturivissä taputtaneen nuorenmiehen ilosta ja siitä lämpimästä kohtaamisesta, jonka koin edessäni istuneen naisen kanssa. Myös illan päätteeksi kuultu tieto, että majataloillat saavat Alavudella jatkoa, ilahdutti. Tällainen on hyvä tapa kerätä seurakuntalaisia yhteen.
Ella Nurmi, päätoimittaja