Veljekset Keskisen toimitusjohtaja Vesa Keskinen täyttää tänään torstaina 50 vuotta. Keskinen tietää olevansa kyläkaupan brändin ytimessä. Hän kertoo astuneensa julkisuuteen tietoisesti vuonna 2001.
– Uhrasin yksityisyyteni kyläkaupan parhaaksi ja lähiseudun hyväksi, Keskinen sanoo.
Näkyvyyttä on riittänyt lööpeistä tv-sarjaan. Keskisestä on voinut syntyä julkisuuden perusteella impulsiivinen mielikuva, vaikka teot kertovat aivan muusta − pitkäjänteisistä tavoitteista ja harkituista keinoista.
Kauppiassuvun Vesa sai menestyvän kaupan johdettavakseen vain 26-vuotiaana vuonna 1994.
– Se hetki tuntui täyttymykseltä. Sain vapauden toimia ja toteuttaa. Tiesin myös, että olisin voinut maata loppuelämäni palmupuiden alla Pina Coladaa nauttimassa.
Lekottelun sijaan nuori kauppias asetti vision: kyläkaupasta tehdään matkailunähtävyys.
Tavoite on toteutunut yli odotusten. 5 800 neliön peltihallista on kasvanut 85 000 neliömetrin kauppapalatsi, liikevaihdoltaan suurin tavaratalo ja maan suurin pääsymaksuton matkailukohde.
Villejä tempauksia
Ylioppilas Vesa Keskisen menestys ei perustu tutkintoihin, vaan itsensä kehittämiseen, vapaaseen ideointiin ja hallittuihin riskeihin.
– Kun tekee paljon, ei aina voi onnistua, mutta kun ei tee mitään, ei voi koskaan onnistua.
Kansa on rakastanut kyläkauppiaan omaperäisiä tempauksia Miljoona Pilkistä lähtien. Euroajan alkaessa kyläkauppaan tuotiin miljoona penniä. Miljoonan Aku Ankka -lehden tavoite on enää 100 000 kappaleen päässä.
Kansakunnan itsetunto nousi, kun Keskinen päästi ruotsalaiset kesän 2005 Miljoona Rockiin ilmaiseksi passia vilauttamalla. Hän halusi auttaa, kun länsinaapuri oli menettänyt Deep Purplen keikan Tuuriin.
Ideat ovat innostuneisuuden lapsia, Keskinen määrittelee tuoreessa mietekirjassaan. Isänpäivänä ilmestyy seuraava kirja. Siinä kuvataan Vesa Keskistä kolmesta näkökulmasta: kyläkauppiaana, organisoijana ja persoonana.
Kohti uutta visiota
Merkkipäivänä Vesa Keskiselle tuo eniten iloa perhe eli Jane-vaimo, kolmevuotias Maria ja kaksivuotias Toivo. Erityisesti ilahduttaa Janen päätös pitää perhe pysyvästi Suomessa. Koti kuitenkin vaihtuu pian, mutta aivan viereen. Tuurinjoen takana näkyvästä linnasta siirrytään vastarannalla remontoitavaan omakotitaloon.
Yksitasoinen koti helpottaa pienten lasten kanssa elämistä. Neliöitä on vain neljännes nykyisestä, minkä takia kyläkauppiaan on täytynyt opetella tavaroista luopumista.
Keskinen ei hätkähdä 50 vuoden täyttymistä. Terveys on parempi kuin aikoihin, yrityksen talous on iskussa ja uusia visioita riittää.
Kaupassa otettiin jo tärkeä askel juhannuksen alla. Silloin ovensa avasi sininen uudisosa, joka yhdistää tavarakaupan ja ruokapuodin. Eremitaasia muistuttava julkisivu on vasta esimakua tulevasta.
Keskisellä on nimittäin uusi näky, koska nuoruuden visio toteutui jo. Tuurin kyläkaupasta tehdään seuraavaksi maailman kaunein tavaratalo.
Teksti: Anssi Orrenmaa