Lauantaina asettauduin jälleen sohvalle katsomaan joka kevään viihdyttävintä spektaakkelia, Euroviisuja. Satamiljoonaa katsojaa ympäri Eurooppaa katsoo laulukilpailua silmä kovana, vaikka kappaleet ovat harvoin mieleenpainuvia tai edes kovin hyviä. Mielenkiintoisempaa onkin se, mitä löytyy klitterin, kirkkaiden valojen, ylipirteiden juontajien ja övereiden lavaesiintymisten takaa.
Vaikka Euroviisut on verhoiltu viihdehömpällä, ei se ole koskaan ollut vain laulukilpailu. Kilpailun syvempi merkitys löytyy jo sen historiasta, sillä Eurovision-laulukilpailu rakennettiin toisen maailman sodan jälkeen yhdistämään Länsi-Eurooppaa. Kylmän sodan rautaesirippu vaikutti viisuissa pitkään, sillä entiset itäblokin maat pääsivät mukaan vasta vuonna 1994.
Viime vuosina leimansa viisuihin on lyönyt Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti. Kaksi vuotta sitten viisuyleisö buuasi venäläislaulajalle ja viime vuonna Ukraina joutui jättämään Euroviisut väliin Itä-Ukrainan sodan takia. Tänä vuonna Venäjä hermostui ja yritti evätä Ukrainan kappaleen osallistumisen, kun maa otti osaa laululla nimeltä 1944, joka kertoo Stalinin vainoista Krimin niemimaalla. Ei tarvinnut olla suuri ruudinkeksijä, että tajusi yhteyden Krimin kriisin, jonka myötä Venäjä liitti niemimaan itseäänsä toissa vuonna.
Ukrainan kappale voitti kilpailun, vaikka Venäjää pidettiin ennakkosuosikkina. Sitä ei voinut olla ajattelematta näpäytyksenä.
Mielikuvitukseni lähti laukalle, kun Suomen viisutuomaristo antoi Ruotsille täydet 12 pistettä. ”Hei rakas naapuri, tehdäänhän puolustusyhteistyötä jatkossakin? Me annettiin teille viisuissakin 12 pistettä!” Luultavasti suomalaistuomaristo vain tykkäsi kovasti Ruotsin pelkistetystä kappaleesta.
Ensi vuoden viisuja jään odottamaan mielenkiinnolla. Millaisetkohan ovat Euroviisut maassa, jossa tapahtuneet asiat ovat kiristäneet koko maanosan ilmapiiriä?
Miina Hakala, toimittaja