Viime viikolla kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaja, kirjailija Laura Lindstedt sohaisi kiitospuheessaan ampiaispesään. Hänen puheensa saama vastaanotto osoitti, että ainakin osa kirjailijan argumenteista kolahti, ja kovaa.
Henkilökohtaisesti Lindstedtin puheesta kolahti erityisesti kohta, jossa hän totesi solvaamisesta ja väkivallalla uhkailusta tulleen normaalia kommunikaatiota. Tämä näkemys on helppo todistaa oikeaksi. Riittää, että seuraa hetken aikaa sosiaalisessa mediassa ja erilaisilla keskustelupalstoilla käytävää keskustelua. Lindstedtin sanoin: ”Ajattelun tilalla ovat selkäydinreaktiot, argumenttien sijaan lentävät polttopullot.”
Valitettavasti sanallisten ”polttopullojen” lisäksi viime aikoina ovat lentäneet myös konkreettiset polttopullot. Vastaanottokeskuksia kohtaan tehdyt iskut ovat osoitus siitä, että ihmisyys on kriisissä. Ne kertovat siitä, että osa ihmisistä tuntuu unohtaneen sen, että vastaanottokeskuksesta turvaa hakeva on hänkin ihminen.
Erityisen surullista on se, että maahanmuuttoa vastustavat taistelevat pelkäämäänsä ilmiötä vastaan täsmälleen samalla keinolla, miltä he haluavat sanojensa mukaan Suomea varjella: väkivallalla. Sillä uhataan surutta myös niitä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla.
Tulevana sunnuntaina vietetään itsenäisyyspäivää. Silloin muistellaan erityisesti sitä uhria, jonka veteraanisukupolvet maamme puolesta antoivat. He kokivat henkilökohtaisesti väkivallan seuraukset. En kuitenkaan usko, että monikaan heistä vihasi rintamalinjan toisella puolella seisonutta venäläissotilasta. Myös viholliset olivat ihmisiä. He vain taistelivat toisenlaisen ideologian puolesta.