Pääkirjoitus

Vauhti kiihtyy joulua kohti

Minä tunnen, kuinka vauhti kiihtyy... Toimittajan päässä voivat näin joulunalusviikkojen alla kaikua esimerkiksi nämä Ruohosen veljesten eli Matin ja Tepon tunnetuksi tekemän laulun sanat. Niinhän siinä usein käy, että joulua kohti mentäessä työtahti toimituksessa sen kuin kiihtyy.

Uutisoitavaa riittää varmasti tulevina viikkoina niin joulun ajan tapahtumista, kuntapolitiikasta kuin taloudestakin, ja kiristyvä työmarkkinatilanne tuonee sekin oman pikantin mausteensa uutissoppaan.

Tästä saatiinkin jo esimakua kuluneella viikolla, kun Etelä-Pohjanmaan alueella toimiva Kokkaamo Ateriapalvelut Oy ilmoitti osallistumisestaan työnseisaukseen tiistaina. Työnseisaukset kohdistuivat alueellamme Kuortaneen keskuskeittiöön ja Ähtärin aluekeittiöön.

Siitä toimituksella ei ole tietoa, miten Ähtärin koululaiset lakkopäivästä selvisivät, mutta ainakin Kuortaneella apuun hurauttivat reserviläiset, jotka tarjosivat koululaisille soppatykistään lämmintä hernekeittoa.

Näinä kiireisinä uutisviikkoina otamme myös Viiskunnan toimituksessa kiitollisina vastaan hyvissä ajoin saadut juttuvinkit ja aineistot, joiden pohjalta on sitten helpompi uutisia vääntää.

Toivomme myös ymmärrystä sille, että ihan joka paikkaan emme nyt ehdi paikan päälle kuvaamaan ja ihmisiä jututtamaan, koska resurssimme ovat rajalliset.

Tälläkin viikolla uutistarjontaa oli kolmen kunnan alueella tarjolla yli tarpeen, joten jatkoa seuraa tulevissa lehden numeroissa.

Ja muistakaahan sekin, että tuoreimmat uutiset löytyvät aina lehtemme verkkosivuilta eli ne kannattaa pistää seurantaan, jos eivät jo ole.