Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat herättäneet ihmisissä vihaa, pelkoa ja tyrmistystä. Venäjää vastaan on asetettu pakotteita, yritykset ovat yksi toisensa jälkeen vetäneet sieltä pois toimintojaan ja maa on käytännössä suljettu täysin esimerkiksi urheilutapahtumien ulkopuolelle.
Ihmiset ovat vaatineet Suomen liittämistä puolustusliitto Natoon ja aseiden lähettämistä kriisialueelle. EU:n aseellista väliintuloakin on ehdotettu. Vapaaehtoiset maanpuolustuskurssit vetävät väkeä puoleensa.
Myös ihmisten halu auttaa on valtavan suuri. Tavaraa kyyrätään kriisialueelle, mutta unohtuuko tässä kaikessa jo maalaisjärki?
Todennäköistä on, että sotatoimet jatkuvat alueella vielä pitkään. Apuamme tarvitaan varmasti, mutta ehkä olisi paras luottaa jo alueella toimiviin toimijoihin.
Usein on niin, että rahallinen apu järjestöjen kautta on järkevin tapa auttaa.
Pitäisi myös muistaa, etteivät tavalliset venäläiset ihmiset ole syypäitä tähän sotaan. Syyllisiä eivät ole myöskään yksittäiset yrittäjät.
Viime viikon lopulla jo nähtiin ylilyöntejä, kun esimerkiksi Teboil-huoltoasemia oli töhritty verellä. Tiistaina presidentti Tarja Halonen sai kuraa niskaa twiitattuaan laskiaisesta. Ruokakaupoissa on jouduttu siivoamaan lehtien lööppejä pois lasten silmistä...
Sotaa on käyty vasta viikko, mutta se tuntuu ikuisuudelta. Ei ole kulunut päivää, etten olisi aamulla silmät avatessani toivonut, että painajainen olisi ohitse.
Toive on kuitenkin ollut turha, sota tuntuu vain raaistuvan päivä päivältä. Kunpa vain löytyisi rauhanomainen ratkaisu tähänkin tilanteeseen.
Nyt jos koskaan on mielenilmausten ja rauhanmarssien aika!