Tiistaina oli vuoden lyhin päivä, talvipäivänseisaus. Tästä eteenpäin valo alkaa pikku hiljaa kurottautua takaisin pohjoiselle pallonpuoliskolle. Jo tänään päivä on himpun verran pidempi ja tammikuun lopulla valon lisääntymisen hullukin jo huomaa, kuten vanha kansa tiesi.
Vanhan kansan joulu oli nykyistä pidempi. Sitä kesti Tuomaan päivästä aina Nuutin päivään asti. Arkinen aherrus hiljeni ja alkoi levon ja rauhan aika.
Suomalaista perinnekulttuuria vaalivan Taivaannaula-sivuston mukaan Tuomaan päivänä savupirttejä pestiin vedellä ja hiekalla vaaleiksi. Seinät ja katto peitettiin tuoksuvilla petäjäpäreillä. Vuoden pimeimpään aikaan kuuluivat myös lattialle levitettävät oljet ja olkikoristeet.
Tuomaan ja joulun välistä aikaa kutsuttiin pesäpäiviksi. Auringon sanottiin olevan kolme päivää pesässään, josta se nousi jouluaamuna, ja vuosi aloitti hitaasti kulkunsa kohti kevättä.
Korona-aika rauhoittaa joulunviettoamme jo toista vuotta peräkkäin. Ehkäpä on niin, että nykyihmisellekin tekee ihan hyvää vähän hillitä hektistä menoa ja viettää joitakin päiviä omassa pesässä hyvin syöden ja leväten sekä voimia uusiin haasteisiin keräten.
Toki viimeistään tapaninpäivänä on useimpien meistä päästävä jo ulkoilemaan ja polttamaan jouluherkkujen kaloreita. Talvi tuli tänä vuonna aikaisin, joten tarjolla on useita mahdollisuuksia liikuntaan.
Mutta – ennen kaikkea – ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme tänä jouluna. Muistetaan, että vähempikin riittää. Ei kaiken aina tarvitse olla niin justiinsa.