Eräässä lukemassani tutkimuksessa väitettiin, että jos ystävyys kestää enemmän kuin seitsemän vuotta, se kestää lopun elämän. Tällä viikolla on vietetty ystävänpäivää. Kirjoittaessani tätä kolumnia se on vielä edessäpäin.
Itselleni ystävänpäivä ei ole koskaan ollut mikään iso juhla, mutta se laittaa ajattelemaan, ei tätä juhlaa syyttä juhlita! Ystävänpäivä viittaa hyvin amerikkalaiseen rakkausteemaiseen ystävänpäivänviettoon, mutta itse koen ystävänpäivän enemmän rakkautena läheisiin ystäviin kuin romanssin ajatuksena.
Ensimmäisenä sanana tulee mieleen kiitollisuus: kiitos kaikista niistä ihanista ihmisistä, joita voin ilolla ystävikseni kutsua.
Toinen on riemu, joka ”elättelöö” aina kun toisen näkee: sisimmästä kajahtaa ilo ja nauru raikaa vedet silmissä!
Kolmas sana on tuki, viitaten kolumnin otsikkoon: olen vahvempi ihminen kun saan jakaa myös ne murheeni ystävälle.
En osaa määrittää vahvaa ihmistä, mutta väitän siihen kuuluvan ainakin vahvaa periksiantamattomuutta, itsetietoisuutta, hyväksyntää ja elämänkokemusta.
Kuluneet vuodet muokkaavat meistä vahvemman, pienestä vauvasta aikuisikään asti. Sanoo tämä 25-vuotias, kaksinkertainen eno, vuoden päästä ammattiin valmistuva muusikko-näyttelijä.
Ystävänpäivän lisäksi myös toinen juhla kyseessä:
Tämä lukemasi kolumni on tasan kolmaskymmenes kolumnini Viiskunnassa!
Rakkaudella haluan omistaa tämän kirjoituksen valtavan tärkeille ystävilleni, jotka seisovat rinnallani, auttavat ja katsovat kanssani eteenpäin.
Teemu Sytelä,
opiskelija