Martti Vainionpää ja Seppo Leinonen esittelevät ylpeinä uutta järven kunnostukseen tarkoitettua niittokonetta, jonka kyläyhdistyksen järvitoimikunta on hankkinut yhteisvoimin. Päältäajettava laite on hommattu velaksi Etelä-Suomesta ja sen hankinnassa on ollut mukana seitsemän taloutta.
– Ihan ensiapuahan tämä tälle järvelle on, ettei se aivan kasvaisi umpeen. Tämä on meidän syntymäkylämme ja olemme vuosikymmenet seuranneet järven tilaa. Tilanne kävi sen matalammassa osassa niin huonoksi, ettei siellä enää päässyt edes soutuveneellä kulkemaan, miehet kertovat.
Järviruohoa ja -kortetta on nyt ajettu reilun viikon päivät ja järvinäkymä on selvästi muuttunut.
– Voi sanoa, että käsittelyn jäljiltä järvi suurenee lähes kymmenellä metrillä rannoiltaan. Homma alkaa olla viimeistelyä vaille valmis, mutta töitä jatketaan jään tuloon asti, kertoo konetta ajava Vainionpää.
Kolmantena puuhamiehenä järven kunnostamisessa on ollut Jorma Tupamäki, joka on ajanut niittojätteen rannoilta pois pellolleen, jonne se on tarkoitus kasata ja murskata.