Viiskunnan päätoimittaja vaihtuu

Viiskunnan päätoimittaja Ella Nurmi on valittu Janakkalan Sanomien päätoimittajaksi. Hän aloittaa uudessa työssään joulukuun alussa.

Ähtäriläissyntyinen, Alavudella asuva Nurmi on työskennellyt Viiskunnan päätoimittajana kesästä 2010 lähtien. Hän on työskennellyt Viiskunnan lisäksi toimittajana myös muun muassa Ylen alueuutisissa, Ilkan aluetoimittajana ja muutamissa paikallislehdissä eri puolilla Suomea.

– Vaikka työpaikka vaihtuu, kotini pysyy ainakin toistaiseksi Alavudella, Nurmi kertoo.

Janakkalan Sanomat on Alma Median paikallislehti, joka ilmestyy Janakkalassa Hämeenlinnan kupeessa.

Janakkala on noin 17 000 asukkaan kunta, jota halkoo sekä päärata että Helsingin ja Tampereen välinen moottoritie. Kunta on tunnettu muun muassa Puuhamaasta ja siellä on myös Suomen suurin jäätelötehdas.