Viikonloppuna todettiin neljä uutta koronatartuntaa – testimäärät kääntyneet jälleen kasvuun

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonlopun aikana neljä uutta koronavirustartuntaa, joista tuorein eilen sunnuntaina. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on nyt 494.

Viime viikolla todettiin yhteensä 18 tartuntaa. Tartuntalähde saatiin kartoitettua 89 prosentissa tapauksista. Tartunnan saaneista 44 prosenttia oli jo karanteenissa olevia.

Eri puolilla maakuntaa on useita pieniä tartuntaketjuja, mutta ei suuria joukkoaltistumisia.

Koronaviruspotilaita ei ole hoidossa keskussairaalassa eikä terveyskeskusten vuodeosastoilla.

Koronavirusnäytteitä on sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 67 577. Eilen tutkittiin 221 näytettä.

Koronatestimäärät ovat kääntyneet kasvuun. Viime viikolla tehtiin 2227 testiä, joista positiivisia oli 0,7 prosenttia.

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki totesi sairaanhoitopiirin alueen olevan edelleen kiihtymisvaiheessa. Ilmaantuvuus kahden viikon ajalta on 26,4/100 000 asukasta.

Tähän mennessä tammikuussa on todettu 71 tapausta.

Nyrkin aiemmat suositukset ovat voimassa 8. helmikuuta saakka, kuten myös Aluehallintoviraston antama kymmenen hengen kokoontumisrajoitus.

Nyrkki kokoontuu seuraavan kerran tämän viikon perjantaina.