Puffi: Lakeuden maakuntamarssit alkavat – ensi pyhänä kävellään Alavudella

Tänä keväänä tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä kun Suomi ja Ruotsi kilpailivat kolmen viikon aikana siitä, kumpi sai kirjattua enemmän kävelysuorituksia suhteessa väkilukuun.

Tapahtuma tunnettiin nimellä Maaottelumarssi. Suomi voitti tuon kilpailun ylivoimaisesti. Suomessa tehtiin keväällä 1941 kaikkiaan 1 507111 suoritusta ja Ruotsissa ainoastaan 943 952 suoritusta. Lähes 42 prosenttia koko Suomen väestöstä kävi marssimassa.

Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry järjestää tapahtuman muistoksi maakuntamarsseja yhdessä Etelä-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry:n, Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri ry:n, Pohjanmaan Rauhanturvaajat ry:n sekä Lakeuden Latu ja Polku ry:n kanssa.

Näitä Lakeuden maakuntamarsseja järjestetään kaikkiaan 11 paikkakunnalla 24.4.–9.5.2021 välisenä aikana.

Alavudella kävelytapahtuma järjestetään tulevana sunnuntaina 25. huhtikuuta kello 12–16.

Kävelyreitti kulkee nuorisoseuranmäeltä vesitorninmäelle, ja sieltä edelleen Harrin ja Kellokorven kautta Kunto-Lutraan.

–Reitille voi lähteä, mistä ja milloin itselle parhaiten sopii, kertoo Jari Hellinen, joka toimii perinneyhdistyksen yhteyshenkilönä Alavudella.

Hellisen mukaan reitti kulkee pääosin pyöräteitä pitkin.

– Mitään tarjoilua matkan varrelle ei nyt voida järjestää koronatilanteesta johtuen, hän lisää.

Marssimatka on kymmenen kilometriä ilman ajanottoa. Jokainen marssiin osallistuja saa marssikortin, johon merkitään suoritus, samalla tavoin kuin vuonna 1941.

Kortti jää marssijalle henkilökohtaiseksi muistoksi. Alavudella kortit ovat jaossa Kunto-Lutrassa.

Lisäksi marssijat voivat ostaa muistoksi marssitapahtumaa varten teetetyn rintamerkin viiden euron hintaan. Vuonna 1941 merkkejä myytiin viidellä markalla.

Itse marssiin osallistuminen on ilmaista.

Kunnat kilpailevat keskenään osallistumisprosentista. Kuntakohtainen paremmuus ratkeaa laskemalla paikkakunnan prosentuaalinen osallistujamäärä paikkakunnan asukasluvusta 31.12.2020.

Marssikilpailun voittaneelle kunnalle luovutetaan kunniakirja Vapaussotiemme Lakeuden Perinneyhdistys ry:n vuosipäivänä Seinäjoella 4. kesäkuuta.

Maakuntamarssin tavoitteena on lisätä sotavuosien perinnetietoutta, järjestöjen välistä yhteistyötä ja tunnettavuutta sekä kiinnittää huomiota kunnosta ja terveydestä huolehtimiseen varsinkin nykyisenä korona-aikana.