Puffi: Kaatialassa tapahtuu lauantaina

Valtakunnallinen Luonto- ja mineraalipäivä järjestetään jo perinteiseksi käyneeseen tapaan Kaatialassa jälleen tulevana lauantaina.

Tapahtumapäivän aikana on mahdollisuus tutustua Kaatialan louhokseen ja sen ympäristöön, historiaan ja nykypäivään.

Geologi, filosofian tohtori Olavi Kontoniemi on tuttuun tapaan paikalla kivilöytöjä tunnistamassa. Kivitietoutta löytyy Lakeuden kivikerhon väeltäkin. Paikalle on tulossa myös ympäristöpäällikkö Jukka Kotola.

Kuortaneen Latu laatii alueelle luontopolun tehtävineen.

Kaatialassa sukeltavilta Lakeuden sukeltajilta voi kysellä, mikä heitä heitä vetää sukeltamaan vanhaan kaivokseen.

Koko perheen tapahtumassa on tarjolla makkaraa, nokipannukahvia ja lettuja. Lapsille tarjoilu on maksutonta. Aikuisilta siitä peritään pieni maksu. Arpaonneaankin pääsee kokeilemaan.

Tänä vuonna tapahtuman järjestävät Etukuurtanelaaset, Kuortaneen Latu, Vesaiset ja 4H. Mukana menossa ovat myös Lakeuden sukeltajat ja Kivikerho sekä Kuortaneen kunta.

Luonto- ja mineraalipäivä pidetään Kaatialassa lauantaina 1. syyskuuta kello 11 - 15.