Lukijan juttu: Kun valtatietä rakennettiin Alavudella

Viime aikoina on kirjoiteltu valtatiestä 18 Vaasa–Jyväskylä. Sopinee hiukan muistella, miten valtatietä rakennettiin Himasen risteyksessä 1990-luvulla. Valtion suuri rakennushanke liittyi kaupungin kunnallistekniikan rakentamiseen. Sen vuoksi kaupunki oli tiiviisti mukana.

Himasen tasoristeys oli Vaasan tiepiirin tilastoissa 90-luvulle tultaessa vaarallisin. Siinä sattui useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, mikä vauhditti osaltaan tiepiirin rakennustoimia.

Laajuudeksi tuli valtatien parantaminen katsastusasemalta Lapintien risteyksen seutuville ja kantatie nuorisoseuran kohdalta Shellin risteykseen saakka.

Kaikkiaan rakennettiin seitsemän siltaa ja kahta levennettiin, Lapuanjoen siltaa ja hiihtotunnelia Lapintiellä.

Tiesuunnitelman laati 1988–90 Viatek Oy ja kaupungin edustajat olivat mukana. Katujen osalta Esko Savola, vesihuoltoverkoston vuoksi Juhani Ollinmäki ja viimeisissä suunnittelukokouksissa Leena Tonteri.

Kustannusten jako neuvoteltiin Vaasassa ja sovittiin, että kaupunki vastaa siltojen kuivatuksista pumppamoineen, rakentaa tarvittavat kadut, maksaa puolet Viispuiston sillasta ja hoitaa viimeistelyvaiheessa nurmikot ja puuistutukset.

Kaupungin osuus risteyssilloista jäi varsin kohtuulliseksi, mutta toisaalta tielaitos siirsi mieluusti ympäristötyöt kaupungille. Tiepiirin palveluksessa ei tuohon aikaan ollut yhtään puutarha-alan henkilöä.

Kustannukset toteutuivat niin, että valtion osuus oli 26 miljoonaa markkaa ja kaupungin osuus kaikkine katutöineen 6 miljoonaa markkaa.

Työmaapäällikkönä toimi tiepiirin kokenut ammattirakennuttaja Kaarlo Alanen. Työt alkoivat keväällä 1993 ja valmistuivat syksyllä 1994.

Mieleeni on jäänyt suuresta rakennustyöstä paljon suuria ja pieniä asioita.

Ensinnäkin Kaarlo Alanen piti lähes kuukausittain työmaakokouksia tiemestaripiirin tiloissa Asemanseudulla ja kaupungilta olivat aina tarvittavat henkilöt mukana. Siellä sovittiin lähiviikkojen töistä, ja muistiini on jäänyt, että Alanen antoi tiedotusvälineissä tunnustusta kaupungille, että emme jääneet ison työmaan jalkoihin.

Valtatien suuntainen liikenne siirrettiin useiden kuukausien ajaksi Kuulantielle ja Salmentielle. Siitä selvittiin, kun oltiin varovaisia ja kärsivällisiä.

Valtio antoi työt pääurakkana Puolimatka Oy:lle. Alavuden Kuljetus Oy sai aliurakkana materiaalien toimitukset ja maansiirtotöitä. Kuljetuksen Veikko Katajamäelle vuosi oli kiireinen, sillä kaikki KTK:n kalusto oli töissä valtatien rakentamisessa.

Kiirettä oli aika ajoin myös kaupungin töissä. Toivo Hakalaa ja Markku Kontolampea tarvittiin viemärien siirtotöissä. Työnjohtajista Erkki Koski hoiteli katutöitä ja Hannu Matikainen viherrakentamista.

Pieni vastoinkäyminenkin sattui. Lakiantien risteyssillan perustuksiin puhkesi paineellinen pohjavesi. Lakiantietä nostettiin metrillä, mutta myös valtatien tasausta nostettiin jonkin verran. Alikulkukorkeus pieneni 3,2 metriin ja linja-autot eivät pääse urheilualueille.

Veden ”patoamiseen” työmaa käytti bentoniittimattoja ja sillan perustukset ulotettiin kaivinpaaluilla peruskallioon 15 metrin syvyyteen. Muutostöistä koitui valtiolle lisäkustannuksia 1,5 miljoonaa markkaa.

Jokisillan kansirakenteeseen asennettiin kaksi suojaputkea maakaapeleita varten. Valtatien varrella oli sähkölaitoksen suuri ilmajohto, minkä Jyllinkosken Sähkö lupasi muuttaa maakaapeliksi ennen kuin linjan alla olevat pihlajat ulottuvat lankoihin. No, kaapeli asennettiin maahan vuonna 2015, mutta kukaan ei enään muistanut suojaputkia. Huomasin, että joen pohjaan kaapeleita upottivat.

Vähäjärven ruoppaus- ja ympäristötyöt olivat myös noihin aikoihin menossa. Kaupungin ja silloisen vesi- ja ympäristöpiirin yhteishanke oli uuden säännöstelypadon rakentaminen. Jo suunnitteluvaiheessa sovittiin, että tietyömaa tulee patohankkeeseen kolmanneksella mukaan, kun kevyen liikenteen väylä sijoitetaan padon yhteyteen.

Ympäristötyöt olivat kaupungille iso urakka. Puistopuolen työntekijät Erkki Mäkelä ja Jorma Lahdenmäki lopettivat raskaan tiivistysjyrän työntämisen ja suunnittelivat oman työkoneen.

He tekivät puutarhajyrsimestä tiivistysjyrän, missä oli myös takajyrä kuljettajan seisontalavan alla. Työt nopeutuivat ja nurmikoitten tiivistyksen laatu oli hyvä. Keksintö oli niin mainio, että tekninen osasto antoi miehille erikoispalkinnon iltapäiväkahvin yhteydessä syksyllä 1994.

Kaupunginpuutarhuri Leena Tonteri suunnitteli ympäristötöiden yksityiskohdat. Tavoitteena oli helppohoitoisuus ja puina käytettiin vain täällä menestyviä. Kantatien välikaistalle tuli rivi koivuja ja se ratkaisu oli tiepiirin edustajille aluksi aivan outo.

Jokilaaksossa Leenalla oli kaksi tavoitetta. Tiheiden kuusiryhmien tuli parantaa urheilualueen pienilmastoa pohjoisen tuulilta ja Vähäjärven kauniin maiseman piti aueta myös valtatielle. Puusto on kasvanut täyteen mittaansa ja lopputulos on nyt nähtävissä.

Joulukuussa 1994 liikenneministeri Ole Norrback avasi valtatien liikenteelle sahaamalla poikki Himasen risteyksen päälle viritetyn lankun. Sen toimitti Alavuden Puunjalostustehdas ja siitä saivat kaikki asianosaiset pätkän kainaloonsa. Muistan, että Haankulman veljekset olivat myös läsnä ja juttelivat vilkkaasti ministerin kanssa.

Jäikö noista laajoista tietöistä jotakin puuttumaan? Kuivasjärven sairaalan toiminnalle tuohon aikaan olisi ollut paikallaan rakentaa erillinen kevyen liikenteen väylä valtatien varteen.

Lapintien risteyksessä on neljä ajorataa rinnakkain ilman suojatietä. Meille vanhuksille ja pienille koululaisille ylitys vaatii erityistä varovaisuutta. Myöhemmin samaa valtatietä on rakennettu Tuuriin niin, että 1,5 kilometrin matkalla on kolme kiertoliittymää, jokisilta, rautatien tasoristeys, kolme vilkasta T-liittymää sekä kymmenen välikaistalla varustettua suojatietä.

On siinä pitkän matkan rekkamiehellä vääntämistä.

Olavi Niemelä

tieinsinööri 1967–72

kaupungininsinööri 1972–2003