Kuusiolinnalta uudet ohjeet asumispalveluiden asukkaille ja heidän omaisilleen – vierailut ovat mahdollisia, mutta ne on suunniteltava yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa

Koronaepidemiatilanne voi jatkua vielä pitkään. Suomen hallituksen asettama vierailukielto asumispalveluyksiköihin on toistaiseksi voimassa.

Asukkailla on kuitenkin perusoikeus kommunikoida läheistensä kanssa. Asukkaan tulee itse ilmaista mahdollisuuksien mukaan oma tahtonsa asiaan, ketä hän haluaa tavata ja haluaako hän ottaa riskin altistumisesta. Tapaamiseen voi liittyä tartuntariski, vaikka se olisi minimoitu toimenpiteillä.

Vierailut suunnitellaan yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa.

Kuusiolinna Terveydessä on laadittu ohjeet, jotta asukkaat voisivat turvallisesti tavata läheisiään myös koronaepidemian aikana:

– Tapaamisaika rajataan puoleen tuntiin.

– Vierailut järjestetään ulkotiloissa säävarauksella.

– Tapaamisissa pidetään huoli kahden metrin turvavälistä.

– Sekä omaisen että asukkaan tulee olla oireettomia ja terveitä tapaamisen aikana.

– Huolehditaan hyvästä hygieniasta ennen ja jälkeen tapaamisen, sekä tapaamisen aikana: Kädet pestään ennen tapaamista, ei kosketella omia kasvoja, ei halailla tai kosketella toista.

– Läheisellä on tapaamisen ajan kirurginen suu-nenäsuojus, jonka käyttöön hoitohenkilökunta opastaa. Suojus annetaan asumispalveluyksiköstä.

– Ulkona käytössä on liikuteltava pleksi, joka on asetettu esimerkiksi terassipöydälle omaisen ja asukkaan väliin.

– Tartuntariskin vuoksi kukat, lahjat ja asukkaalle tuodut tavarat säilytetään vuorokauden ajan asumispalveluyksikön varastossa. Tavoitteena on, että mahdollinen koronavirus ei tarttuisi asukkaaseen tavaroiden välityksellä.

– Lisäksi suositellaan edelleen käyttämään myös muita yhteydenpitomenetelmiä, kuten puheluita ja videopuheluita.