Koronatartuntojen määrä taas nousussa – useita altistumisia myös Kuusiokuntien alueella

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin menneellä viikolla 17 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 895.

Suurin osa tartunnoista on tullut ulkomailta ja näistä on aiheutunut jatkotartuntoja sekä perhepiirissä että muiden sosiaalisten kontaktien kautta.

Ilmajoen terveyskeskuksen akuuttivuodeosasto on suljettu ja osastolla on voimassa vierailukielto varotoimenpiteenä työntekijään liittyvän koronatartunnan takia. Akuuttivuodeosastolla on altistusseurannassa 16 henkilöä.

Myös Kuusiokuntien alueella on todettu muutamia uusia koronavirustartuntoja ja merkittävä määrä altistumisia. Riski altistumiselle on ollut Ravintola Tervaholvissa Soinissa lauantaina 19.6. kello 21 jälkeen sekä Alavuden S-Marketissa aikavälillä 21.6.–23.6.

Erityisesti näissä tiloissa liikkuneita henkilöitä kehotetaan tarkkailemaan oireitaan seuraavien kahden viikon ajan ja hakeutumaan erittäin matalalla kynnyksellä koronavirustestaukseen.

Tartunnan saaneet ja tiedossa olevat altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Altistuneita on kaikkiaan noin 90 henkilöä.

Koronavirusnäytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 119 326 kappaletta.

Positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä viikon sisällä oli 1,2 prosenttia.

Sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita.

Nyrkki kehottaa kaikkia, erityisesti Venäjällä matkustaneita, hakeutumaan koronavirustesteihin THL:n ohjeistuksen mukaisesti matalalla kynnyksellä ja ennen testituloksia välttämään lähikontakteja.

Maakunnan iäkkäällä väestöllä on jo varsin hyvä kahden rokotteen rokotuskattavuus, mutta nuoremmissa ikäryhmissä rokotuskattavuus on Suomen keskiarvoa alempi.

Etelä-Pohjanmaalla kaikki yli 16-vuotiaat voivat varata koronarokotusajan. Kuntayhtymien ja terveyskeskusten sivuilta löytyy tarkemmat tiedot ajanvarauksesta.

Nyrkki kannustaa ottamaan koronarokotuksen. Sen mukaan rokotteet vievät kohti normaalimpaa elämää ja tarjoavat tehokasta suojaa koronavirustautia ja erityisesti sen vakavia muotoja vastaan.

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa ei ole voimassa olevaa aluehallintoviraston määräystä kokoontumisrajoituksista. Sairaanhoitopiirin koronatilanne on perustasolla.

Kesätapahtumia järjestetään varsin aktiivisesti. Tapahtumajärjestäjille suositellaan yhteydenottoa kunnan tartuntatautiviranomaisiin terveysturvallisen tapahtuman järjestämiseksi.

THL:n koronakartan mukaan Alavudella on tähän mennessä ollut 41 varmistettua koronatautitapausta, Kuortaneella 8 ja Ähtärissä 9.