Alavuden kaupunginhallitus on asettanut suunnittelutoimikunnan pohtimaan kaupungintalon tulevaisuutta: korjataanko vanhaa vai rakennetaanko uusi. Toimikunnan tehtävänä on linjata, mitä tiloja rakennetaan sekä missä järjestyksessä ja millä aikataululla ne toteutetaan.
Alustavan aikataulun mukaan toimikunta tekee esityksensä kaupunginhallitukselle lokakuun loppuun mennessä.
Alavuden kolmikerroksinen punatiiliverhoiltu kaupungintalo on valmistunut vuonna 1975. Sen on suunnitellut arkkitehti Touko Saaren toimisto.
Kaupungintalon on jo useita vuosia sitten todettu vaativan rakennusteknistä kunnostamista. Viime vuosina siellä on ollut myös merkittäviä sisäilmaongelmia, joiden vuoksi siellä työskennelleistä 70 henkilöstä lähes puolet on joutunut siirtymään väistötiloihin. Myös tilanpuutteen vuoksi henkilöstöä on siirtynyt muihin toimitiloihin.
Erityisesti ongelmia on ollut Kulttuurikeskuksen puoleisessa siivessä, jossa ovat sijainneet teknisen toimen, ympäristöpalveluiden ja sosiaalitoimen tilat, mikä on jouduttanut ratkaisun tekemistä talon laajaasta peruskorajauksesta tai purkamisesta sekä uusien tilojen rakentamista puretun tilalle.
Mietinnässä ovat olleet kaupungintalon peruskorjaus, uuden monitoimitalon rakentaminen sekä sote-kiinteistöjen tulevat tarpeet.
Viiskunta haluaa nyt selvittää, mitä mieltä alavutelaiset ovat kaupungintalon kohtalosta.
Kyselyyn pääsee vastaamaan tästä linkistä.