Kelan asiakaspalvelu muuttaa Alavudella Kuulantielle yhteisiin tiloihin sosiaalitoimen kanssa

Kelan asiakaspalvelu Alavudella muuttaa helmikuussa sosiaalitoimen tiloihin. Palveluasiantuntija on jatkossakin tavattavissa ajanvarauksella.

Henkilökohtaista neuvontaa saa myös soittamalla Kelan palvelunumeroon tai varaamalla puhelinajan.

Kelan asiakaspalvelu muuttaa Alavudella omasta Taitotie 1:ssä sijaitsevasta palvelupisteestä sosiaalitoimen tiloihin Kuulantielle.

– Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa. Paikka on meille tuttu, sillä toimimme joitakin vuosia sitten samoissa tiloissa, joissa sosiaalitoimi eli Kuussote nyt on, sanoo Kelan ryhmäpäällikkö Merja Ala-Ikkelä.

Kelan palveluasiantuntija on Alavudella paikalla yhtenä päivänä viikossa ja tavattavissa ajanvarauksella. Sosiaalitoimen odotustilassa on asiakkaiden käyttöön tarkoitettu tietokone.

Kela-asioiden hoitaminen verkossa on kätevää. Verkossa voi hakea etuuksia, lähettää liitteitä ja tarkistaa, onko päätös jo tullut.

Asiointipalvelua uudistetaan parhaillaan ja sen saavutettavuutta parannetaan.

Jos verkossa asiointi ei ole mahdollista, Kela-asiat voi hoitaa turvallisesti puhelimessa. Puhelimessa voi hoitaa samoja asioita kuin palvelupisteessä ja puhelimessa saa tarvittaessa myös tukea verkkoasiointiin.

Jos selvitettävää on paljon, Kelan puhelinpalveluun voi varata ajan. Kun Kelan työntekijä soittaa asiakkaalle, puhelu ei maksa asiakkaalle mitään.

Käyntiaikaa ei voi itse varata. Jos asiakas tarvitsee henkilökohtaista neuvontaa, hän voi soittaa Kelan palvelunumeroon.

Jos puhelinpalvelussa huomataan, että käynti on välttämätön, Kelan työntekijä varaa ajan käyntiä varten.