Tilaajalle

Honkatalojen kohde taas mukana Puupalkinto-äänestyksessä

Honkatalojen toteuttama Villa Kivi kilpailee tämänvuotisesta Puupalkinnosta. Porkkalassa sijaitsevan huvilakokonaisuuden rakennesuunnittelusta on vastannut Honkatalojen Mikko Ala-aho ja sisustussuunnittelusta dSign Vertti Kivi & Co.

Villa Kivi on kokonaisuus, johon kuuluu huvila, sauna ja talousrakennus.

– Koko kehittelyprosessin ajan suunnittelua ohjasi tavoite ulko- ja sisätilan luontevasta yhdistämisestä. Miten voimme olla osana auringonlaskua, lumipyryä tai syysmyrskyä, suunnittelijat kertovat.

– Tavoitteena oli luoda skandinaavisen selkeälinjainen, moneen tarpeeseen ja paikkaan muokkautuva rakennus, jossa on uudenlainen suomalainen voimakas tunnelma. Elämys synnytetään muuntautuvan valaistuksen, tilojen läpi avattujen näkymien ja voimakkaiden materiaalipintojen yhdistelmällä.

Useat lattiasta kattoon kulkevat avattavat lasiseinät luovat pitkiä tilasta toiseen aukeavia näkymiä luontoon. Laajat samassa tasossa olevat terassialueet ympäri taloa luovat jatkuvuudentunnetta. Villa Kivi suunniteltiin pikkuruiselle Porkkalan edustalla sijaitsevalle saarelle, jossa näkymät ovat huikeat joka ikiseen suuntaan, 360 astetta.

– Liikkeelle lähdettiinkin lasikuutiosta.

Skandinaavinen selkeys määrittää myös rakennuksen pohjakaavaa. Koko villan sydämenä sykkii sisääntulon yhteyteen sijoitettu keittiö, josta näkee koko avotilan ja ympäröivän maiseman. Keittiösaareke on kuin avoin dj-pöytä, josta johdetaan koko tilan tunnelmaa valaistuksen voimakkuutta ja lämpötilaa säätämällä.

Yksityisyyden ja äänieristyksen takaamiseksi makuuhuoneet on sijoitettu rakennuksen ulommaisiin nurkkiin erilleen toisistaan. Niissäkin yksi seinistä on kokonaan lasia.

– Ulkoseiniin kehitimme oman hiilen mustaksi liekitetyn ja poltetun puurimaseinän, joka perustuu japanilaiseen perinteeseen.

– Villassa on kiinnitetty runsaasti huomiota yksityiskohtiin. Rakennuksesta ei löydy ainoatakaan listaa. Myös ovet ovat karmittomia ja ulottuvat lattiasta kattoon. Draamaa ja voimakasta fiilistä luodaan myös puupintojen massiivisuudella ja värityksellä, valkolakattu puulattia hohkaa valoa kattoon ja tummille seinäpinnoille kuin lumi. Illalla sisätilat ja ympäristö sytytetään vaihtuvilla valomoodeilla erilaisiin tunnelmiin, joita voidaan ohjata ajastetusti luonnon valon mukaan.

Ikkunoissa hyödynnetään Honkatalojen omaa HTWS-ikkunasysteemiä, jossa karmit integroidaan näkymättömiin puurakenteiden sisälle. Runkorakenne on Honkatalojen hengittävä ekopuutalorakenne, jossa muovi ja mineraalivilla korvataan paperilla ja puukuitueristeellä.

Puupalkinnon saaja ja yleisöäänestyksen tulos julkistetaan Puupäivässä marraskuun lopulla.

Tänä vuonna Puupalkinto 2019 ehdokkaat edustavat erittäin monipuolisesti puun käyttöä erilaisessa rakentamisessa. Asuinrakennusten lisäksi ehdolla on myös julkisia rakennuksia, muun muassa Päiväkoti Taika Seinäjoelta, Helsingin keskustakirjasto Oodi ja Iskun tehdaskiinteistön saneeraus, johon on puuosia toimittanut myös SM Tukku Oy.

Kohteet ovat mukana myös yleisöäänestyksessä. Se on avoinna 14. marraskuuta asti.

Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla. Puupalkinto on jaettu vuodesta 1994 alkaen. Varsinaisen Puupalkinnon saajan päättää asiantuntijaraati. Palkinnon myöntää Puuinfo Oy.

 

Täältä voi tutustua kohteisiin voi tutustu ja osallistua yleisöäänestykseen.