Etelä-Pohjanmaa jatkaa leviämisalueena – alueella voimassa 50 henkilön kokoontumisrajoitus

  • Viiskunta

Alueella on voimassa aluehallintoviraston määräämä kokoontumisrajoitus, joka kieltää kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Määräys on voimassa 5.1.2022 asti.

Vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille toiminnanharjoittaja voi ottaa käyttöön koronapassin, joka mahdollistaa sisäänpääsyn tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

Koronapassia voidaan edellyttää 16 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä tulee noudattaa rajoituksia.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aluella todettiin menneellä viikolla 160 uutta koronavirustartuntaa. Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 190.

Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2950. Vaikka tartuntojen määrä on laskussa, 14 vuorokauden ilmaantuvuus on edelleen varsin korkealla 182,9 / 100 000 asukasta, rokottamattomien yli 12-vuotiaiden osalta 801 / 100 000.

Tartunnoista hieman yli puolet oli perhepiirin tartuntoja. Lisäksi tartuntoja on tullut koulusta sekä jonkin verran myös kavereilta, sukulaisilta tai tuttavilta sekä sote-yksiköistä. Epäselväksi jääneiden tartunnanlähteiden osuus oli 10 prosenttia.

Positiivisten koronatestien osuus on niin ikään laskenut hivenen viime viikosta ja on nyt 4,2 prosenttia.

Sairastuneista 68 prosenttia oli jo karanteenissa tartunnan tullessa ilmi.

Erikoissairaanhoidossa on viisi koronapotilasta. Terveyskeskuksen vuodeosastoilla ei ole tällä hetkellä koronapotilaita.

Etelä-Pohjanmaa on Suomen sairaanhoitopiireistä ainoa, jossa ei ole vielä saavutettu 80 prosentin rokotuskattavuutta toisen koronarokoteannosten osalta.

Etelä-Pohjanmaalla 84,5 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut ensimmäisen ja 79,2 prosenttia myös toisen rokotuksen. Kolmannen rokotusannoksen on saanut 7,9 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista.

Koko Suomessa vastaavat luvut ovat 87,0, 82,2 ja 7,5 prosenttia.

Viime viikolla otettiin yhteensä 4010 koronavirusnäytettä, keskimäärin 536 näytettä per päivä. Keskimääräinen viive pyynnöstä tulokseen on 20,3 tuntia.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli