Tilaajalle

Alavuden Pahajoen luontoalueelta ei enää puutu pönttöjä siivekkäiden pesiksi

Alavuden Kirkkomännikön ala-asteen oppilaat ovat syksyn aikana nikkaroineet linnunpönttöjä, ja pönttöjen puuhunripustamishetki oli tänään tiistaina iltapäivällä.

Eerika Kiviluoto ja Anna Siltala ovat kuudennen luokan oppilaita ja he ovat ahkeroineet linnunpönttöjen teossa.

– Ehkä neljä, muistelee Eerika, montako linnunpönttöä on hänen kotonaan pihapuissa.

– Meillä on yksi linnunpönttö, kun meillä ei ole niin kauheasti puita, tietää Anna.

Eerikan kodin pihan linnunpöntöissä pesi viime kesänä lintuja.

– Ne olivat sellaisia keskikokoisia lintuja, ja värikkäitä.

Anna taas ei ainakaan ole nähnyt, että kotipihan linnunpöntössä olisi tapahtunut pesintää.

Anna ja Eerika ovat kumpikin partiolaisia.

– Me tullaan varmaan katsomaan tätä linnunpönttöpuistoa seuraavan kerran loppuvuoden aikana, kun partiolaiset käyvät täällä.

Annan ja Eerikan työvaiheina pönttöjä tehtäessä ovat olleet muun muassa sahaaminen, vasaroiminen ja mittaaminen.

– Pari naulaa meni vinoon, he kertaavat.

– Minä löin kerran vasaralla sormeen, mutta ei se ottanut kipeätä, kertoo Eerika.

Luokanopettaja Veli Kujalan mukaan pönttöjä on syksyn aikana valmistunut noin 30.

– Hyviä oppilaiden tekemistä pöntöistä tuli. Pöntöt ovat nyt vielä vaaleita, mutta luonto kyllä tummentaa niitä jo ensi kevääksi. Tekijät ovat eräkerhon jäseniä, koulun neljänneltä, viidenneltä ja kuudennelta luokalta, ja meillä on erätoiminta valinnaisena kurssina.

Puumateriaalin on kustantanut Alavuden kaupunki, ja Suomen metsästäjäliitto on osallistunut pönttöjen rakentamiseen antamalla kattolevyjä sekä lentoaukon reikäpeltejä ja kiinnitysruuveja.

– Kahta eri muotoa pöntöissä on, pyöreätä sekä neliöpohjamallista, ja pöntöt ovat kuusipuuta.

Kujala arvioi, että tiaislinnut sekä kirjosiepot ovat linnunpönttöpuiston asumusten pääasiallisia käyttäjiä, kunhan kevät ehtii.

– Toivottavasti pönttöjä käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Esimerkiksi telkät eivät näihin nyt ripustettuihin pönttöihin mahdu, mutta tarkoituksena on tehdä vielä lisääkin pönttöjä, ja pari kolme telkänpönttöäkin meillä on tuloillaan. Ne ehkä tuodaan tänne keväällä, sillä telkät ovat ensimmäisiä lintuja, mitä tällä järvialueella keväisin näkee.

Yksi pönttö, ja vielä komeasti kolmella suuaukolla varustettu, luovutettiin Alavuden kaupungille, sillä kaupunginjohtaja Pekka Ala-Mäenpää on lupautunut linnunpönttöpuiston suojelijaksi. Ala-Mäenpäällä oli tiistaina virkakiireitä, joten pöntön vastaanotti Alavuden kaupungin kehitysjohtaja Terttu Liesmäki.

– Kolmella lentoaukolla varustetussa pöntössä ei sentään ole välipohjia, joten yhden lintuparin pesittäväksi tämäkin pönttö on tarkoitettu, esitteli Kujala.

– Kaupungintalon ympärillä on puita, mutta sekin on mahdollista, että tämä pönttö asetetaan näytteille sisätiloihin, uumoili Liesmäki.