Alavuden ja Töysän urheilukentille uutta pintaa

Alavudella keskusurheilukentän remontti on aloitettu vanhan päällysteen irrottamisella. Töysän kentän osalta työt alkavat heinäkuussa.

Hyvä uutinen on, että Alavudella kentän pohjat olivat lopulta ihan kelpokunnossa.

– Paljon paremmassa kunnossa ne ovat kuin pelättiin, ja mihin etukäteen varauduttiin. Pohjissa ei ole painaumia eikä routavaurioita, kertoo Alavuden tekninen johtaja Timo Myllymäki.

Urheilukentän pääsuoralle saadaan näillä näkymin yhdeksäs rata, sillä tilaa on riittämiin sekä leveys- että pituussuunnassa.

– Käytännössä kaikki suorituspaikat saavat remontissa uuden joustopinnoitteen. Myös moukarihäkki uusitaan ja vesiesteen pohjaa korotetaan, Myllymäki jatkaa.

Kentän eteläiseen päätyyn tehdään häneen mukaansa pohjatyöt valmiiksi välinevarastolle. Myös kentän äänentoisto uusitaan, mutta kuuluttamon ja varaston osalta remontti saattaa siirtyä ensi kesään.

Katsomolle ei Myllymäen mukaan tehdä tässä vaiheessa mitään. Sen sijaan kentän ulkopuolella sijaitseva kuularinki hiotaan ja sen vedenpoistoa uusitaan niin, ettei vesi pääse siinä seisomaan.

Myllymäen mukaan on mahdollista, että Alavuden kenttä on käyttökunnossa jo elokuun lopulla, mikäli kelit suosivat.

Töysässä Iivarin kentän remontti alkaa heinäkuussa heti ikämiessarjan kisojen jälkeen. Siellä urheilukenttä saa uuden joustopinnoitteen nykyisen tiilimurskapinnoitteen sijaan. Lisäksi keihäänheittopaikka ja moukarihäkki uusitaan.

Myös Töysän kentän remontin on määrä valmistua syksyyn mennessä.