Ähtärissäkin pyrkimys hillitä koronaviruksen etenemistä, ja kaupunki sulkee suuren osan palveluista

Ähtärin kaupunki tiedotti maanantai-iltana verkkosivuillaan toimista, jotka liittyvät koronavirusepidemian leviämisen hillitsemiseen.

Taustalla on maan hallituksen maanantaina päättämät lisätoimet, ja toimilla on esimerkiksi Ähtärin kaupungin toimintaan merkittäviä vaikutuksia.

Ähtärin kaupunki päivittää tiedotetta kuluvan tiistain aikana tarvittavin osin; kaupungin johtoryhmä on kokoontunut aamulla kello kahdeksalta linjaamaan muita jatkotoimia.

Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään Ähtärissäkin toiminnassa. Näin turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille työssäkäynti. Toivottavaa kuitenkin on, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät niin.

Ylioppilaskirjoitukset toteutetaan

Peruskoulujen, lukion ja ammatillisen koulutuksen lähiopetus keskeytetään myös Ähtärissä 18. 3.–13. 4. väliseksi ajaksi hallituksen päätöksen mukaisesti. Poikkeuksellisesti kuitenkin toteutuu koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1.–3. luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Niin ikään toteutuu erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville mutta kuitenkin niin, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin.

Lähiopetuksen sijaan opetus järjestetään mahdollisimman laajalti vaihtoehtoisilla tavoilla, muun muassa etäopiskelua, erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja sekä tarvittaessa itsenäistä opiskelua hyödyntäen.

Ylioppilastutkinnon kokeet toteutetaan 13. 3. julkaistussa tiivistetyssä aikataulussa ja 23. 3. mennessä huomioiden terveysviranomaisten antamat määräykset.

Vapaa-ajanpalvelut suljetaan

Myös Ähtärissä rajoitetaan julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.

Kirjasto, kylpylä, keilahalli, liikuntahalli, nuorisotilat, Pirkanlinnan kaikki palvelut sekä muut kaupungin liikunta-, nuoriso ja kulttuuripalvelut keskeytetään 18. 3. lähtien.

Lakeudenportin kansalaisopiston toiminta ja Merikanto-opiston toiminta on keskeytetty toistaiseksi. Kaupungin ja Visit Ähtärin tapahtumat keväältä siirtyvät myöhempään ajankohtaan tai ne perutaan.

Vierailut asumispalveluyksiköissä kielletään

Vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä kielletään, ja asiasta on lisätietoja Kuussoten sivuilla.

Ikäihmisten palveluliikenne eli asiointiliikenne ryhmäkuljetuksena on keskeytetty Kuusiokuntien alueella ajalla 16. 3.–12. 4. Ähtärin kaupunki on koordinoimassa ikäihmisille ja riskiryhmille asiointipalvelua, jossa soitolla yhteen puhelinnumeroon saa apua ruokakauppa- ja apteekkiasiointiin. Tästä palvelusta saa lisätietoja tänään tiistaina.

Asiointipalvelua rajoitetaan ja kuntalaisia kehotetaan ensisijaisesti lähestymään asuntotoimistoa, teknistä toimistoa ja muita kaupungin palveluita puhelimitse ja sähköpostitse. Kaupungin asiointipisteen palveluajoista ja käytännöistä - Kela, Digi- ja väestötietovirasto, TE-toimisto, oikeusapu - kerrotaan tarkempaa tietoa tänään tiistaina.

Erillisohje yli 70-vuotiaille kansalaisille

Toimintaohjeena yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan eli karanteenia vastaavissa olosuhteissa. Tällä pyritään ehkäisemään koronaviruksen leviäminen ikäihmisiin.

Rajoitus ei koske kansanedustajia, valtiojohtoa ja kunnallisia luottamushenkilöitä.