Ähtärinrannalla ja Suninsalmessa havaittu hieman sinilevää

Sinilevää on havaittu kuluvalla viikolla monin paikoin Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteillä. Myös tämän kesän sinileväkukinnat ovat noudattaneet totuttua kaavaa sen suhteen, että esiintymät ovat yleistyneet loppukesää kohti mentäessä.

Virallisia sinilevähavaintoja on raportoitu Ähtärinjärveltä Ähtärinrannan koulun edustalta ja Suninsalmelta, joissa levää esiintyi hieman. Myös Alajärven Hoiskon uimapaikan ja Pynttärinniemen havaintopaikoilla levää havaittiin hieman.

Kansalaishavainnot tukevat olennaisesti valtakunnallisen leväseurannan havaintoja. Levähavaintoja voi tallentaa Järvi-meriwikiin tai ilmoittaa havainnosta leväseurantapuhelimeen soittamalla numeroon 0295 027 990.

Sinilevä viihtyy lämpimässä, aurinkoisessa ja tyynessä säässä, jolloin levä saattaa muodostaa massaesiintymiä veden pinnalle. Sinilevä näkyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hippuina.

Rantaan ajautunut sinilevämassa on usein maalimaista, ja sitä kosketettaessa se hajoaa, eikä jää esimerkiksi tikkuun roikkumaan. Jos vesilasiin otetun näyteveden antaa seistä hetken ja levä nousee veden pinnalle, on kyseessä todennäköisesti sinileväesiintymä.