Lausuntokierroksella olevassa kalastuslain muutoksessa esitetään kalastonhoitomaksun yläikärajaa nostettavaksi nykyisestä 64 vuodesta 69 vuoteen. Kalatalouden Keskusliitto on tyytyväinen muutokseen, sillä maksulla rahoitetaan yhteistä hyvää kalavesillä.
Tiedotteen mukaan muutos toteutettaisiin siten, että ne henkilöt, jotka ovat saavuttaneet vapautuksen maksuvelvollisuudesta ennen lakimuutosta saisivat säilyttää sen jatkossakin.
Maa- ja metsätalousministeriö arvioi noston lisäävän vuotuista kertymää noin miljoonalla eurolla.
– Kalastusta verrataan usein metsästykseen. Metsästyskortin ovat velvollisia lunastamaan kaikenikäiset metsästäjät. Nykyisin voimassa olevaa kalastuslakia valmistellut työryhmä esitti aikanaan kalastonhoitomaksun osalta maksuvapauden säilyttämistä alle 18-vuotiaille, mutta sitä vanhemmat olisivat kaikki maksuvelvollisia. Kalastonhoitomaksun yläikärajan nosto viidellä vuodella olisi askel tähän suuntaan, toteaa toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta.
Nykyisen kalastuslain mukaisesti onkiminen, pilkkiminen ja silakan litkaaminen ovat kaikille maksuttomia yleiskalastusoikeuksia.
Muuta kalastusta harjoittavat 18–64-vuotiaat ovat velvollisia maksamaan kalastonhoitomaksun, joka on 6 euroa yhdeltä, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta tai 47 euroa koko kalenterivuodelta.
Kalastonhoitomaksuun sisältyy oikeus kalastaa yhdellä vavalla ja vieheellä.
Kertymä jäänyt arvioitua pienemmäksi
Kalastonhoitomaksujen kertymä on jäänyt selvästi pienemmäksi kuin kalastuslain uudistusta tehtäessä vuonna 2015 arvioitiin.
Kalavesien hoito, kalastuksenvalvonta, osakaskuntien ja kalatalousalueiden toiminta ja kalatalousneuvonta perustuvat suurelta osin kalastonhoitomaksuista kertyviin varoihin ja alan toimijoita on pitkään huolestuttanut kalastajien ikärakenteesta johtuva maksajien määrän ja samalla maksukertymän väheneminen.
– Kestävän kalatalouden rahoituksen tulisi rakentua käyttäjä maksaa -periaatteen ympärille, sillä poikkeuksella, että alle 18-vuotiaat saavat jatkossakin kalastaa ilman kalastonhoitomaksua, jatkaa Karttunen.
Kalastuslain ja kalastonhoitomaksun tavoitteena on turvata luontaiset kalakannat ja hyvät kalastusmahdollisuudet.
Kalastajista noin neljäsosa on täyttänyt 65 vuotta ja he ovat nykyisen lain mukaisesti vapautettuja kalastonhoitomaksusta.
Suomen väestön ikärakenteen vuoksi yläikärajan täyttäneiden osuus kalastajista on kasvussa.
Parinkymmenen viime vuoden aikana kalastonhoitomaksujen maksajien määrä on tippunut 100 000 kalastajalla.