Uutiset

Eläinpuiston uusin tulokas putkahti maailmaan yllättäen – "Lauma on ottanut kilin hyvin vastaan"

Pikkuinen takini-kili syntyi huhtikuun lopulla.
Pikkuinen takini-kili syntyi huhtikuun lopulla.
Kuva: Ähtäri Zoo
  • Viiskunta

Ähtäri Zoon takinitarhassa on nähtävillä huhtikuun 26. päivä yllättäen syntynyt takinikili. Eläinpuisto ilmoitti iloisesta perheuutisesta tiedotteessaan tänään.

Takinit ovat uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantuneita ja kuuluvat EAZA:n EEP-suojeluohjelmaan.

Eläinpuisto pyrkii säilyttämään eläinlajien geneettistä perimää ja turvata niiden tulevaisuutta, joten uusi tulokas on eläinpuistoon erittäin tervetullut.

Eläintarhoilla yhteinen suojeluohjelma

Ähtäri Zoossa on ollut takineita vuodesta 2014, silloin Korkeasaaresta saatiin takinipari, joka on viihtynyt puistossa hyvin. Toinen silloin saapuneista takineista olikin jo saapuessaan tiineenä, joten seuraavana vuonna syntyi Ähtärin ensimmäinen oma takini -Topi.

Vuoden 2022 keväällä takinilauma täydentyi Tanskasta tulleella nuorella Ninja-takinilla. Eläinten siirto eläinpuistojen välillä on tiedotteen mukaan osa lajiensuojelutyötä, joka auttaa pitämään lajien geenipohjan rikkaana.

Tavoitteena on sekoittaa eri alueilta kotoisin olevien takinien geeniperimää ja kasvattaa yksilöiden määrää, jolloin lajin geneettisen monimuotoisuuden säilyminen olisi varmempaa.

Eläintarhojen yhteinen suojeluohjelma pyrkii turvaamaan lajin tulevaisuutta luonnossa tehtävän suojelutyön lisänä.

Tanskasta saapunut Ninja laitettiin samaan laumaan Topin kanssa toivoen, että tulevina vuosina pari saisi jälkeläisiä.

Ensimmäisten kuukausien aikana pienen takinin vointia seurataan tarkasti.
Kuva: Ähtäri Zoo

Pieni kili oli yllätys

Toukokuussa syntynyt kili oli yllätys nuorelta Ninjalta, koska tiineys ei näkynyt selkeästi ulospäin paksun, tiheän ja kiharan talviturkin vuoksi.

Yleensä takinit alkavat lisääntyä vasta kypsemmällä iällä. Takinien kantoaika on ihmisten lailla noin yhdeksän kuukautta, joten Topin isyydestä ei ole epäilystä.

Lauma on ottanut kilin hyvin vastaan. Jopa Topi-isä on suhtautunut jälkeläiseensä yllättävän suopeasti ja siksi pieni takini on saanut olla koko ajan laumansa joukossa.

– Ensimmäiset kuukaudet ovat kriittisimmät selviytymisen kannalta ja siksi seuraamme tarkasti kilin vointia, kertoo intendentti Marko Haapakoski.

Mikä ihmeen takini?

Takini eli härkägemssi kuuluu onttosarvisiin ja vuohieläimiin.

Nimensä mukaisesti sen sarvet ovat ontot ja pysyvät eläimen päässä koko sen elämän ajan, niin naarailla kuin uroksilla. Mitä vanhemmaksi takini tulee, sitä käyremmäksi sen sarvet käyvät. Takinien sarvet eivät vaadi yleensä hoitotoimenpiteitä, toisin kuin esimerkiksi hirvien ja porojen sarvet.

Takinit elävät luonnonvaraisina Himalajan bambumetsissä 2000–4500 metrin korkeudessa. Takinia ja erityisesti Sichuanin takinia pidetään Kiinassa pandan tavoin kansallisaarteena. Sen vuoksi lajilla on korkea suojelustatus maassa ja se kuuluu kansainvälisen EAZA:n EEP-suojeluohjelmaan.

Takinien uhkia luonnossa ovat salametsästys, elinympäristön väheneminen, bambumetsien hakkuu, kaivokset, maanviljely ja teiden rakentaminen. Ähtäri Zoossa bambua ei siis mene ravinnoksi ainoastaan pandoille, vaan myös pikkupandoille sekä takineille.

Lähde: Ähtäri Zoo

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaa artikkeli