Etelä-Pohjanmaan aluehallitus hyväksyi ensimmäisen erän hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja kokouksessaan tiistaina.
Nyt hyväksytyt maksut koskevat perusterveydenhuoltoa: muun muassa lääkärikäyntejä, lääkärintodistuksia, kotisairaalapalveluita sekä osastohoitoa terveyskeskuksen vuodeosastolla.
Ensi vuoden alussa voimaan tulevat asiakasmaksut ovat samaa suuruusluokkaa kuin tämänhetkiset vastaavat maksut.
Hyvinvointialueen perimät maksut ovat maakunnan asukkaille yhteneväiset kotikunnasta riippumatta.
Aluehallitus päätti kokouksessaan myös omaishoidon tuen hoitopalkkioiden määristä sekä tuen myöntämisperusteista.
Omaishoidon tuen hoitopalkkioissa on tällä hetkellä maakunnassa alueellista vaihtelua.
Aluehallitus päätti, että 1.1.2023 lähtien omaishoidon tuen kuukausittaiset palkkiot ovat samansuuruiset kuin nykyiset korkeimmat maksuluokat, eli 1. maksuluokka 468,80 euroa, 2. maksuluokka 716,30 euroa, 3. maksuluokka 849,20 euroa ja 4. maksuluokka (raskas siirtymävaihe, määräaikainen 3kk) 2000 euroa.
Eritasoisia hoitopalkkioita saa maakunnassa tällä hetkellä yli 1600 omaishoitajaa.
Välinehuollosta tiukka äänestys
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan myös välinehuollon tilannetta maakunnassa ja päätti äänestyksen jälkeen, äänin 7–6, että kokonaisuuden valmistelua jatketaan siten, että toimipisteet sijaitsevat keskitetysti Kurikassa, Kauhavalla ja Seinäjoen keskussairaalassa.
Välinehuolto huoltaa potilaiden tutkimuksessa ja hoidossa käytettävät välineet erilaisia desinfiointi- ja sterilointimenetelmiä käyttäen.
Nykyisellään maakunnassa on paljon pieniä, 1–3 henkilön välinehuollon toimipisteitä. Välinehuollon koneita ja laitteita on paljon, ja käyttöaste on osittain matala. Myös sijaisjärjestelyt ovat aiheuttaneet haasteita.
Välinehuollon toimintojen keskittämisen tarkoituksena on taata koko hyvinvointialueelle laadukkaat ja tasa-arvoiset palvelut.
Investointisuunnitelma aluevaltuustoon
Lisäksi aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen investointisuunnitelman, joka etenee seuraavaksi 26. syyskuuta kokoontuvan aluevaltuuston käsittelyyn.
Niin ikään aluehallitus nimesi hyvinvointialueelle talouden tasapainottamistyöryhmän, johon kuuluvat luottamushenkilöjäseninä aluehallituksen puheenjohtajisto, talous- ja investointilautakunnan puheenjohtajisto sekä SDP:n edustajana Sirkka Penttilä.
Viranhaltijaedustajina työryhmään kuuluvat hyvinvointialuejohtaja, talousjohtaja, talouspäällikkö, professiojohtajat, toimialuejohtajat sekä toimialueylihoitaja.
22.9. klo 8.53: Korjattu juttuun aluevaltuuston kokouksen päivämäärä.