Kävin keskiviikkoaamuna työkeikalla metallialan yrityksessä, jossa minut ohjattiin ensimmäisenä hakemaan valokuvausreissulle tarvittavia turvavarusteita. Keltaista huomioliiviä, kypärää ja turvakenkiä sovittaessani en voinut olla toteamatta, että kerta se on ensimmäinenkin.
Toimittajan työssä pääsee vierailemaan mielenkiintoisissa paikoissa, mutta hyvin harvoin juttukeikan isäntä tai emäntä tarjoaa suojavarusteita tai antaa sanallisia turvallisuusohjeita. Paras ohjaus tulee yleensä sikaloihin ja navetoihin mentäessä, sillä tuohan vieras mukanaan aina myös tautiriskin. Sen sijaan esimerkiksi rakennustyömailla ja tehtaissa tunnutaan luottavan siihen, että vieras saadaan ehjänä ulos ilman turvavarusteitakin. Niin on onneksi toistaiseksi myös käynyt.
Omassa yhtymässämmekin on parhaillaan menossa työhön liittyvien riskien kartoitus. Kun niitä on pysähtynyt miettimään, mieleen on tullut monenlaista riskiä, joita arjessa ei huomaa. Keskiviikkoisella juttukeikallakin tuli oltua tavallista tarkempi siitä, missä ja miten itse tehtaassa kulki, kun oli vasta muutamaa päivää aiemmin kirjoittanut oman arvion työnsä riskeistä.
Vaaranpaikat jäävät usein huomaamatta, kun me ihmiset luotamme liiaksi hyvään tuuriin emmekä vaivaudu miettimään ”entä jos...”.
Se mikä pätee töissä, pitää paikkansa myös kotona ja vapaa-ajalla: tuudittaudumme turhan usein turvallisuuden tunteeseen ja unohdamme, että omalla käyttäytymisellämme on vaikutusta niin omaan kuin muidenkin turvallisuuteen. Käännäpä siis hetkeksi katseesi turvallisuuteen ja pyri tekemään edes yksi teko, jolla voit sitä parantaa. Jos et keksi, mikä se voisi olla, tarkista edes, onko vaatteittasi heijastimia.