Vanhusten hengellisen elämän hoitaminen, avun, tuen ja yhtenäisyyden tarjoaminen ovat seurakuntien perustehtäviä. Tämän tehtävän ne ovat viime vuosiin saakka hoitaneet pääsääntöisesti hyvin. Diakoniatyöstä vastaavat ovat edistäneet myönteistä suhtautumista vanhenemiseen ja nostaneet vanhusten arvostusta.
Liekö lamalla vaikutusta diakoniatyöhön, kun säästötoimet ovat nousseet rajoittamaan seurakuntien vanhuspalveluja ja yhteisiä tilaisuuksia? On puhuttu jopa diakoniatyöstä vastaavan viranhaltijain käytettävissä olevan ajan niukkuudesta. Näin on tapahtunut Töysän alueseurakunnassa, jossa talviaikaan kaksi kertaa kuukaudessa järjestetyt vanhusten ruokailut ovat enää kerran kuukaudessa.
Tuo tapahtuma on vanhusväen keskuudessa koettu suurenmoiseksi yhteiselon hetkeksi, jossa on saatu sekä ruumiin että hengen ravintoa. Eli saatu yhdellä käynnillä harvinaisen hyvät arkipäivän eväät. Vähemmän tärkeät ”omat” lääkkeet on moni kävijä saanut jättää käyttämättä, mikä kertoo vakuuttavasti yhdessäolon hoitavasta merkityksestä. Alueseurakunnan rahakirstuakaan tapahtuma ei tyhjää, sillä kävijät maksavat tarjoilusta lähes yleisten ruokailupaikkojen hinnoittelun mukaan.
Olisi suotavaa, että alueseurakuntamme diakoniatyöstä vastaavat rohkenisivat puida asiaa perusteellisemmin. Diakoniatyön vastuulliset muistakaa työkenttänne perustehtävä. Sitä kautta edistätte myönteistä suhtautumista vanhenemiseen. Samalla nostatte vanhusten arvostusta.
Ruumiin ja hengen ravintoa kaipaavat vanhukset