Hankin hiljattain koiranpennun. Kun ensimmäinen koirani muutti luokseni lähes neljä vuotta sitten, en tiennyt koiran kouluttamisesta mitään, enkä ottanut pennun kouluttamisesta sen suurempia paineita. Nyt tilanne on eri.
Tieto lisää tuskaa. Tiedostan, että pennun kouluttaminen on aloitettava heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Ja mitä enemmän lukee koulutusoppaita saati tiedostavien koiranomistajien keskustelupalstoja, sitä enemmän alkaa tuntua, että koiranpennun muuttaessa kotiin pitäisi ottaa töistä vuosi pennun koulutusvapaata. Onhan pennun harjaannuttaminen kelpo koirakansalaiseksi kokopäivätyötä. Sitä paitsi, kyllä kaikkien muiden koirat osaavat jo kolmikuisina kaikki temput.
Olen painiskellut riittämättömyyden tunteen kanssa. Pentuni on jo neljä kuukautta vanha, mutta se edelleen vetää ajoittain remmissä, innostuessaan puree, haukkuu vieraille asioille eikä malta istua paikallaan kolmea sekuntia kauempaa. Olen varmasti epäonnistunut koiranomistaja ja koiranalku auttamattomasti pilalla.
Lueskelin viikonloppuna erästä naistenlehteä, jossa kirjailija Miika Nousiainen totesi mottonsa olevan, että tarpeeksi hyvä riittää. Se sai minut ajattelemaan. Onhan vanhempi koiranikin todella rakas, ihana ja suhteellisen hyvätapainen, vaikka olen ollut sen kouluttamisessa täysi ummikko. Osaahan vauvakoirakin jo istua, maata, kulkea kohtalaisesti talutushihnassa ja pissia pihalle.
Mikä tärkeintä koiranpentuni on mahdottoman ihana, aina iloinen ja meillä on hauskaa opetellessamme uusia asioita. Pentu oppii melkein joka päivä edes vähän uutta. Se riittää.
Nousiaisen ajatuksessa on itua muutenkin – oli kyse töistä, kodin siisteydestä, kuntoilusta tai parisuhteesta. Vaikka paineita puskee niskaan joka suunnasta, ei haittaa, vaikka sängyn alla on villakoiria tai vatsalihakset eivät ole treenattu piukaksi sixpakcsi. Kunhan itsellä on hyvä olo, tarpeeksi hyvä riittää.