Sulkavankylän Urheilun Tuki ry järjesti kyläkoulunsa 130-vuotisjuhlavuoden kunniaksi avoimet ovet viime lauantaina Alavuden Sulkavan koululla. Tapahtumaa tuki rahallisesti Hehku-säätiö, josta yhdistyksen väki on ikikiitollinen.
– Kökkätyö on täällä aivan upeaa. Yhteisöllisyys ja yhteishenki näkyivät onnistuneessa ja ikimuistoisessa päivässä ainutlaatuisesti. Oli monia ihania jälleennäkemisiä, totesi 3.–4. luokkien opettaja Anu Jyläskoski-Kangastie mielissään.
Yhteen hiileen puhaltaminen näkyi selkeästi myös vierailijoille, joita kävi koululla päivän aikana pitkälti yli 200. Entiset henkilökunnan jäsenet ja eri-ikäiset, Sulkavankylässä koulua käyneet oppilaat perheineen, kyläläiset ja entiset asukkaat tapasivat toisiaan kevätauringon paisteessa. Ilahduttavan paljon joukossa oli myös tulevia kyläkoululaisia vanhempineen.
– Tunnelma oli iloinen ja nostalginen, kuultiin paljon muistoja erityisesti koulurakennuksiin liittyen. Oppilaat olivat innolla mukana itse juhlapäivässä sekä sen valmisteluissa. Esitykset harjoiteltiin pieteetillä, tehtiin koristeluja, siivottiin pihaa, kannettiin tuoleja ja istutettiin kukkia vieraiden iloksi, kertoi 5.–6. luokkien opettajan sijaisuutta tekevä Miia Palomäki, joka huolehti myös tilaisuuden musiikkiesitysten johtamisesta ja äänentoistosta.
Huumorin sävyttämä paneelikeskustelu
Paneelikeskusteluun oli etukäteen kerätty oppilas jokaiselta mahdolliselta vuosikymmeneltä. Jussi Pyylampi edusti 1940-luvun oppilaita, 6. luokan pojat Leo Rintamäki ja Venneri Äijälä nykyisiä.
Keskustelijoina olivat myös Ritva Juppo o.s. Savisaari, Antero Mäkelä, Jari Rintamäki ja Aki Mäkinen. Juontajina toimivat Pirjetta Turunen ja Jouko. Majamaa, joiden hankala tehtävä oli saada suurta mielenkiintoa herättänyt tuokio pysymään rajatussa aikataulussa.
Koulun nykyiset oppilaat ja muu yleisö kuuntelivat herkeämättä hauskoja tarinoita vuosien varrelta.
– Kerroin olevani menossa entisen kyläkouluni 130-vuotistapahtumaan. Kuulija meinasi, että ei niin vanhaa koulua voi ollakaan. Minä sanoin, että Sulkavankylässäpä on, iloitsi Juppo.
Vanhat valokuvat kiinnostivat
Vanhojen valokuvien näyttelyn vuosilta 1904–1962 oli kerännyt Martti Äijälä. Kuvat kiinnostivat väkeä kovasti. Niistä bongailtiin tuttuja ja löysipä otoksista moni myös itsensä.
– Iloinen puheensorina täytti koulun, kun yhdessä muistelimme vanhoja tapahtumia. Osa vierailijoista oli paikalla ensimmäistä kertaa ja he ihailivat kaunista kyläkoulumiljöötä. Nykyiset oppilaat toimivat oppaina rakennuksissa ja esittelivät luokissa näytillä olleita töitä. Urheilun Tuki ry ja vanhempainyhdistys tekivät suuren työn tämän päivän järjestelyjen kanssa ja onnistuivat niissä loistavasti, kiitteli 0.–2. luokkien opettaja Riitta Raja-aho.
Makkaraa paistettiin liukuhihnatyönä koko päivä yhdistyksen sihteerin Minna Turusen johdolla. Mikko Ylitalo hääräsi arvontahommissa, Jarmo Linna ohjelman juonnon parissa sekä liikenteenohjauksessa muiden aktiivisten kyläläisten kanssa.
– Lasten esitykset olivat raikkaita ja nuoruuden innolla esitettyjä, ne menivät ihan tunteisiin. Oli mukava tavata vanhoja, kaukaakin tulleita tuttuja. Koulun merkitys on toimeliaalle kyläyhteisöllemme tärkeä ja sen loppuminen olisi sääli, mietiskeli Linna.
Kahvitusta uudemman koulurakennuksen puolella hoitivat Sulkavan koulun vanhempainyhdistys ry:n naiset ja joukko muita vanhempia. Koulun entisen oppilaan, leipomo-kahvila Nallenpesän omistajan Minna Niemistön leipomat voisilmäpullat maistuivat juhlakansalle mainiosti.
"Niin ihana ja onnistunut päivä"
Hannu Korpi oli koostanut vuosien varrella koululla ja koulun väen tekemillä reissuilla napatuista kuvista diaesityksen, joka pyöri nonstoppina. Nykyisen oppilaskunnan hallituksen tekemä koulun esittelyvideo herätti sekin ansaittua ihailua.
Pihalla leikittiin porukalla vanhoja perinneleikkejä ja vieraat saivat kokeilla tietämystään koulusta ja kylästä Kahoot! -tietokilpailussa.
– Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että oli kyllä niin ihana ja onnistunut päivä, huokaisi koulunkäynnin avustajana ja iltapäiväkerhon vetäjänä toimiva, itsekin koulun entinen oppilas Elina Hakala.
Lokakuun lopussa on vielä luvassa 130-vuotisjuhla Sulkavankylän urheilutalolla. Myös sinne ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita.