Sulkavankylän koululla Alavudella on tapahtunut joukkoaltistuminen koronalle viime viikon lopulla. Altistuneiden joukossa on koulun useamman luokka-asteen oppilaita ja koulun henkilökuntaa. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin. Koko Sulkavankylän koulu siirtyy tapahtuneen vuoksi varotoimena etäopetukseen seuraavien kahden viikon ajaksi.
Asiasta tiedottaa Kuusiolinna Terveys Oy:n verkkosivullaan.
Kuusiolinnan Terveys Oy:n tartuntataudeista vastaava lääkäri Marjo Ala-Salmi ja Kuussoten hallintoylilääkäri Erkki Kesti toteavat koronavirustartuntojen olleen nousussa viime viikkoina ja useamman tartuntaketjun ulottuneen myös Kuusiolinnan toiminta-alueelle.
–Yhteen tartuntaketjuun liittyen on Sulkavankylän koululla tapahtunut joukkoaltistuminen, tiedotteessa kerrotaan.
Alueen asukkaita pyydetään pitämään koronavirustartunnan ehkäisyyn liittyvät varotoimet mielessään.
–Turvaväleistä huolehtimisen ja hyvän käsihygienian lisäksi myös Etelä-Pohjanmaan alueella on suositus suu- nenäsuojuksen käytöstä joukkoliikenteessä sekä kaikissa niissä tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Koronavirustestiin on suositeltavaa hakeutua matalalla kynnyksellä, mikäli kokee siihen sopivia hengitystie- tai vatsaoireita, Ala-Salmi ja Kesti ohjeistavat.