Suomen kansallissirkuksena pidetty Sirkus Finlandia kiertää parhaillaan Suomea ja saapuu Alavudelle helatorstaina.
Sirkusteltta kohoaa jäähallin kentälle ja parituntinen näytös alkaa kello 18.30.
– 48 vuotta täyttäneen sirkuksen kauden ensi-ilta oli perinteisesti kotipaikkakunnalla Karjaalla huhtikuun puolivälissä, viestintäpäällikkö Elias Koskimies kertoo sirkuksen tiedotteessa.
Kiertueen aikana sirkus matkaa aina Ivaloon asti, antaen parisataa näytöstä yhteensä lähes 80 paikkakunnalla.
Sirkuksen mukana kulkee noin 80 työntekijää, joista taiteilijoita on 25.
Sirkuksessa on kansallisuuksia Suomesta, Espanjasta, Ukrainasta, Moldovasta, Argentiinasta, Meksikosta, Bulgariasta, Uudesta-Seelannista, Australiasta, Romaniasta, Puolasta, Amerikasta ja Englannista.
– Sirkus on kautta vuosisatojen ollut eri kansallisuuksia yhteen solmiva, yhteistyötä vaativa, universaali taiteen- ja viihteenmuoto, Koskimies kertoo.
Sirkus pitää pintansa
Tänä vuonna areenalla nähdään muun muassa BMX-pyöriä, ilma-akrobatiaa, ennen näkemätöntä palloakrobatiaa, niin kutsuttu kuolemanpyörä, maailmanluokan jonglöörausta, hevosakrobatiaa, miekannielijä ja tietysti klovni.
– Nykyartistit ovat kuin oman alansa rocktähtiä; karismaattisia, kunnianhimoisia, kansainvälisillä vesillä viihtyviä – ja sosiaalisessa mediassa tuhansien fanien seuraamia, Koskimies kuvailee.
Näytöksen juontaa Sebastian ja sitä säestää Sirkus Finlandian oma orkesteri.
Tiedotteessa kerrotaan Sirkus Finlandian tavoittaneen viime kaudella lähes 150 000 katsojaa. Sirkus poikkesi myös tuolloin Alavudella.
– Lukua voi pitää hyvänä saavutuksena ajanjaksossa, joka on varsin haasteellinen monella tapaa. Kuluttajahintojen noususta, eri viihdemuotojen kovasta kilpailusta ja maailmaa koettelevista kriiseistä huolimatta kaikenikäisille katsojilla on edelleen tarvetta sirkusteltan suojassa koetuille yhteisille, perinteikkäille elämyksille ja tunnelmalle, Koskimies arvioi.