Säästä nyt on ihan turha jauhaa, koska siihen ei voi vaikuttaa mitenkään, mutta siitä silti jaksaa jauhaa. Ihmettelen jos joku ei jo tiedä, että maata peittää valkea lumikerros, ja puiden oksat noukkuvat puuterilumen painon alla.
Olin itse iloinen, kun lunta alkoi tulla, koska ei niitä kurakelejä ja ainaista hämärää jaksanut kukaan kunniallinen ihminen enää yhtään pidempään.
Toisaalta lumen mukana tuli myös kylmyys, joka ei tässä vaiheessa mitenkään järkyttävältä tunnu, mutta voin vain kuvitella itseni kolmenkymmenen asteen pakkasessa yrittämässä hörppiä kuumaa kaakaota ja yrittämässä epätoivoisesti pysyä lämpimänä.
Ihan kivaa, kun on viileetä, mutta kylmyys on eri asia. Ärsyttävää, rasittavaa ja tuottaa vain ongelmia, mutta minkäs teet, kun Suomi.
Ihan inhottaa ajatella, miten talvi jatkuu ja jatkuu, ja pitäisi kouluunkin joinakin aamuina ehtiä. Pyörällä ei pysty eikä kykene jään takia – ellei nyt aivan välttämättä halua olla lopputalvea käsi paketissa – ja jos aamutoimet pikkasen venyvät, kävellenkin matkan taittaminen ja ajoissa ehtiminen on aika hilkulla.
Ollessani eräänä viikonloppuna perimätiedon mukaan ruumissaarenakin toimineessa Selkäsaaressa Ähtärissä, jossa on muun muassa mahdollisuus suotaa kanootilla, järven pinnalla oli ihana, ohut sohjopinta, kuin huopakangas.
Se loi osaltaan mukavaa talven tuntua valkean maiseman ohella, mutta kuitenkaan se ei estänyt nauttimasta vapaasta vedestä ja soutamisesta. Onnekseni sain nauttia siitäkin elämyksestä, ennen kuin koko järvi jäätyy.
Harmittaa se, että lumi kuitenkin sulaa, ja kurakelit sekä synkkyys jatkuvat. Sitten odottaminen alkaa uudelleen.
Kiihkoilija, oman elämänsä maisteri