Elokuu, paluu Tampereelle sekä arkeen. Tätä kolumnia kirjoittaessani olen siis muuttanut takaisin Tampereelle ja palannut töihin Tampereen Teatteriin. Arki lähtee käyntiin oikein rytinällä, en malta odottaa!
Niin kuin vuosi sitten, kun kirjoitin ensimmäisen kolumnini Viiskuntaan, sama lause pätee: Oma paikka on löytynyt.
Taiteilija ansaitsee paikkansa, ja palkkansa. Paikan löytäminen on oma haasteensa, mutta onneksi se löytyy, kun tarpeeksi kauan ja aktiivisesti etsii. Joskus se palkka voi olla kiven takana, toisinaan esiintyjän ei odoteta (onneksi hyvin harvoin) pyytävän palkkaa ollenkaan.
Ensi kuussa teatterissa tulee ensi-iltaan Sugar -musikaali, joka perustuu Marilyn Monroen tähdittämään elokuvaan Piukat paikat. Luvassa on huippuhauska esitys, ja koen olevani etuoikeutettu saadessani olla mukana. Tällainen produktio tarvitsee taakseen huippuporukan, jotta se onnistuu.
Hauskinta on, että musikaalissa esiintyy työttömiä muusikoita, jotka rukoilevat elantonsa puolesta. Minulle se rukoileminen lavalla on ihan konkreettisesti elannon ansaitsemista. Sillä on palkkani ansaittu, joskin melko koomisella tavalla.
Kätkänjoen kesäteatterissa lauloin kesällä 2011 Pennitöntä uneksijaa: ”Ei ole mulla markkoja taskussa, mutta siitä viis mä välitän.” Hyvä taloustilanne on toki eduksi, mutta tärkeintä on todellakin rakkaus, ja toisista välittäminen.
Teemu Sytelä