Puoli yksitoista lankalauantain aamupäivällä on oikein hyvä hetki lähteä trullin toimiin.
Näin olivat suunnitelleet Frans Lamminaho, Jiri Saarela ja Aarni Kivistö – eikä sitten muuta kuin tuumasta toimeen Alavuden keskustaajamassa.
– Miksei pojatkin voisi olla trulleja, muistuttaa Frans.
Kolmikko oli itse hakenut pajunoksat, ja koristelukin oli omaa työtä ja osaamista.
– Melkein puoli tuntia, summaa Frans koristelun kestoa.
– En tiedä tarkalleen kun en katsonut kelloa, mutta ehkä 45 minuuttia, miettii Jiri.
– Tein vähän tauottaen, mutta jotain vähän alle tunti meni koristelussa, kertoo Aarni.
Aarnilla on trullintöissä mustapohjainen ja violettinauhainen velhohattu ja Jirillä musta hattu, Fransilla taas musta pipo.
– Kotoa varastoista näitä löytyi.
Pojilla on vakiokysymys, kun ovi avautuu: saako virpoa.
– Jos joku sanoo jotta ei, niin sitten vaan lähdetään pois, eikä aleta pakolla virpomaan. Mutta kyllä me toivotaan, jotta otetaan vastaan.
Sopiva palkka Fransille olisi suklaamuna.
– No, kyllä Kinder-muna riittää.
– Kaikki mahdollinen, ihan mikä vaan riittää. Vaikka omena, pohtii Jiri.
– Ihan mikä vaan on hyvä palkka, päättää Aarni.
"Sisko saa lakut, kun en tykkää niistä"
Alavuden keskustaajaman liepeillä liikkuivat trullin töissä puolenpäivän aikaan Iida Saarinen ja Hilda Eeli.
– Varmaan kymmenessä paikassa on käyty, he arvioivat.
– Enimmäkseen lakua on saatu, ja se on hyvä palkkio, kiittelee Hilda.
– En tykkää lakusta, linjaa Iida.
– Mutta annan ne lakut varmaan sitten siskolle.
Iidan sisko on puolestaan omien kavereidensa kanssa trullittamassa muualla lähiseudulla.
Suklaatakin Iidalle ja Hildalle oli jo ehtinyt kertyä.
Saako virpoa, on heidänkin tiedustelunsa, kun ovi avautuu.
– Kaikki on suostuneet, jotka ovat oven avanneet. Mutta jotkut eivät ole tulleet avaamaan ovea, vaikka ovet ikkunasta kyllä katsoneet, he ovat huomanneet.
– No ei sellainenkaan niin kauheasti harmita. Kyllä me silleen ymmärretään, että kaikki eivät avaa oveaan.
Iidalla ja Hildalla oli vielä puolenpäivän aikaan runsas määrä koristeltuja pajunoksia jäljellä.
– Niin kauan me kierretään kun oksat riittää.
– Parisen tuntia vielä, tarkensi Hilda.
– Varmaan kaksi tuntia vielä, täsmensi Iida.
Äiti teki Miljalle hienon trullimeikin
Milja Mäntylä liikkui lauantaina puolenpäivän jälkeen Tuurissa Saurakallion asuntoalueella.
Mukana trullin apulaisena ja pajunoksien kantajana toimi äiti Jaana Mäntylä.
– Neljällä ovella olemme tähän mennessä käyneet, summaa äiti.
– Parille kolmelle vierailulle olisi vielä pajunoksia jäljellä.
Milja totesi koppaan kertyneen karkkia.
– Suklaata ja suklaamunia ja lakua. Trullittamisessa on mukavinta se kun saa karkkia.
Viime vuosina on ollut kiusana koronavirus, ja silloin Mäntylät eivät ole tehneet kovin pitkiä trullittamiskierroksia.
– Silloin kävimme ihan vain sukulaisten luona, muistaa äiti.
Tänä vuonna lankalauantaina Miljalle avattiin ovi melkein joka paikassa, missä hän kävi koputtamassa tai soittamassa ovikelloa.
– Yhdessä paikassa ei avattu, mutta ei se harmittanut.
Miljalla on hieno trullimeikkaus: pilkkuja nenässä ja punaiset posket.
– Äiti teki hienon meikkauksen.
– Pajunoksat Milja on koristellut ihan itse, kehuu äiti.
– Koristeita meillä oli jo valmiiksi. Niitä jäi vielä ensi vuottakin varten.
Jaana Mäntylä arvioi, että trullittaminen on varmasti lapsille mukavaa touhua.
– Olen itsekin ollut aikoinani trullina, ja haluan siirtää tätä mukavaa perinnettä eteenpäin. Eikä mitään ikävää ole tullut vastaan, kun ovilla olemme käyneet.
Illalla Mäntylät menevät katsomaan kokonpolttoa.
– Kokko on tuossa ihan likellä, Mika Jokiahon luona, puolen kilometrin päässä. Illalla seitsemän kahdeksan maissa se varmasti syttyy, arvioi Jaana Mäntylä.
