Ensi viikon keskiviikkona 3. toukokuuta vietetään jälleen lehdistön- ja sananvapauden päivää. Sen yhteydessä muistutetaan tänä vuonna muun muassa siitä, että sananvapaus on toivon tuoja ja että sananvapautta on myös oikeus oikeaan tietoon.
Teemapäivän juuret ulottuvat yli 30 vuoden taakse. Namibiassa hyväksyttiin 3.5.1991 Windhoekin julistus, joka puolusti itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä.
Kaksi vuotta myöhemmin YK:n yleiskokous julisti toukokuun kolmannen päivän lehdistönvapautta kunnioittavaksi teemapäiväksi, World Press Freedom Dayksi.
Teemapäivää vietettiin ensimmäisen kerran 3.5.1994. Tänä vuonna päivän kansainvälinen teema, Shaping a Future of Rights, korostaa sananvapauden roolia muiden ihmisoikeuksien edistäjänä.
Sananvapaus on turvattu Suomen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Sananvapaudella on keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa. Siihen kuuluu mielipiteiden ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista.
Suomen perustuslaissa todetaan muun muassa, että viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu.
Näin ollen jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.
Sen sijaan yhteiskuntarauhaa vaarantavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit taikka toisen kunniaa loukkaavat lausumat eivät kuulu sananvapauden piiriin.
Sananvapauteen kuuluukin aina oleellisena osana myös vastuu.