Ennakkoäänestys historian ensimmäisissä aluevaaleissa alkoi eilen ja kestää viikon päivät. Varsinainen vaalipäivä on jo ensi viikon sunnuntaina.
Kaikki on käynyt kovin nopeasti ja varmasti monelle kansalaiselle tulee kiire perehtyä ehdokkaiden mielipiteisiin ennen oman valinnan tekemistä.
Apuna valinnan tekemisessä ovat ainakin lukuisat lehtijutut, vaalikoneet ja television vaaliohjelmat. Myös vaalitilaisuuksia järjestetään ympäri maakuntaa pahenevan koronatilanteen ehdoilla.
Viiskunta teetti viime viikolla pienimuotoisen kyselyn alueemme ehdokkaille ja vastaukset ovat luettavissa tästä lehdestä. Jospa niistä on jollekin apua oman ehdokkaan valinnassa.
Odotetusti nykyisistä sote-palveluista ei alueella haluttaisi luopua, ainakaan heti kättelyssä. Mutta siitä, millä keinoilla tähän tavoitteeseen päästään, esitti näkemyksensä ehdokkaista vain ani harva.
Toiveita listattiin sitäkin ahkerammin, vaikka niitä ei oikeastaan tässä yhteydessä edes kysytty.
Kokonaan toinen asia on, millaiseksi muodostuu aluevaalien äänestysprosentti. Jo alun perinkin sen on ennustettu jäävän alhaiseksi ja alati pahentuva koronakurimus ei tilannetta ainakaan auta, se on selvä.
Erilaisia tapoja äänestää on kuitenkin tarjolla runsaasti: perinteisten äänestyspaikkojen lisäksi voi äänensä antaa bussissa, ulkona, autossa ja jopa kotona, mikäli ei liikkeelle pääse.
Ainakin itse aion äänestää, kuten aina – ja ehdokaskin on jo valmiiksi valittuna.
Vain äänestämällä voi vaikuttaa.