Emmää. Current mood viimeiset viikot. Ahdistaa. Hyvinvointini on selvästi vaakalaudalla.
Syy siihen ei tietenkään ole mikään muu kuin koulu. Kokeita, testejä ja tekemistä pusketaan syliin joka tuutista. Tietenkään ei ole mitään koeviikkoja tai vastaavia (valitettavasti), vaan kaikki kidutus tulee ripotellen viikkojen ja kuukausien mittaa.
Ei siinä itsessään mitään pahaa ole, mutta kun ajattelee kaikkia niitä hitaammin tai nopeammin lähestyviä kokeita, joita seuraavat aina uudet ja taas uudet, kiihtyvällä tahdilla lisääntyvät yksilöt, ne saavat kauhunhien virtaamaan.
Tuntuu, että aina on kiire johonkin. Aamulla on kiire kouluun, koulussa on aina kiire seuraavalle tunnille, koulun jälkeen on kiire taas johonkin. Illalla on kiire nukkua. Ahdistaa ajatella, että samanlaista oravanpyörää tulee olemaan suurella todennäköisyydellä koko loppuelämä.
Inhottaa, kun kaikki kasaantuu keväälle. Siihen aikaan, kun linnut laulavat ja aurinko paistaa, ja kaikilla on niin yltiöihanat kevättunnelmat kesän odotuksineen ja toiveineen. Tai sitten sataa lunta ja kaikkia ketuttaa.
Mutta parempi olis joka tapauksessa, jos ei kasautuisi mitään. En usko, että pitkittynyt stressi voi ainakaan varsinaisesti auttaa ketään, ei koulussa eikä luultavasti missään muuallakaan, esimerkiksi työelämässä.
Elämä kuitenkin on mitä on, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Kouluasioiden kasaantuminen on tietenkin aina pitkälti ihmisestä kiinni, siitä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka tietysti itse koulujärjestelmälläkin on osuutensa asiassa.
Onneksi mikään ei kestä ikuisuutta. Vielä viimeiset, parin viikon rutistukset, jonka jälkeen kaikki loppuu, ja pääsee nauttimaan ansaittua lomaa.
Kiihkoilija, oman elämänsä maisteri