Hannu Nurmion, 69, joka paremmin muusikko-taiteilija Tuomari Nurmiona tunnetaan, isovanhemmat asuivat aikanaan Alavuden keskustassa rintamamiestalossa. Talo sijaitsi lähellä kirkkoa ja sen olivat rakentaneet heidän neljä poikaansa sotien jälkeen 1950-luvun alussa.
Nurmio vieraili isänsä vanhempien luona lapsuudessaan ja nuoruudessaan etenkin koulun loma-aikoina 1960-luvun alkupuolella.
Perheellä oli myös mökki vuokralla Sapsalammilla.
– Pentti Nesteellä oli siellä maatila ja neljä poikaa, joihin tutustuin. Vietin maatilalla paljon aikaa ja osallistuin osaltani talon hommiin, muun muassa heinätöihin sekä maidon- ja paskanajoon, Nurmio muistelee.
Maatila oli nuorelle miehenalulle mieluinen paikka.
– Muistan, että kävelin sen 15 kilometriä sinne joskus, kun en malttanut odottaa linja-autoa, hän naurahtaa.
Sapsusta mieleen ovat jääneet myös Siikinniemessä järjestetyt lavatanssit, jonne nuoret mielellään menivät. – Ja Tulijoella Virtain suunnassa kävimme usein uimassa.
Alavuden keskustasta Nurmio muistaa erityisesti tunnelmallisen kirkon, jossa käytiin jouluisin sekä naapurissa sijainneet Eino Alajoen urheiluliikkeen ja tämän vaimon kukkakaupan. Samassa talossa oli myös Kyntäjän pieni myymälä, josta sai kylän parhaat possumunkit.
– Ja evakko Tiina Pakkanen, hän leipoi parhaat karjalanpiirakat, hän jatkaa.
– Eino ja Terttu Alajoella oli kaksi poikaa Esa ja Tapio, joista ensin mainitun kanssa vietin aikaani. Hän oli vähän sellainen hurjapää ja kuolikin myöhemmin tapaturmaisesti. Heidän kanssaan kävin kala- ja metsästysreissuillakin toisinaan.
Tuohon aikaan Alavudella oli talvilomien aikaan aina kunnon hiihtokelit ja silloin pääsi myös Montulle luistelemaan.
Perhe matkusti Alavudelle junalla, josta Isoaho-niminen taksikuski heidät Amerikan autollaan nouti.
Välit isovanhempiin olivat läheiset.
– Isoäitini Hilja (o.s. Konola) oli kotoisin Pyhännältä Pohjois-Pohjanmaalta ja körttiläissukua. Väinö-pappa oli vakuutusasiamies. Hänellä oli aina liivipuku päällä. Jopa pottumaalla hän hääräsi samassa asussa, heitti vain takin päältään pois, Nurmio muistelee.
Vaikka Hilja-mummo oli harras uskovainen, ei hän kuitenkaan ollut mitenkään ankara, vaan hyvin lämmin ihminen.
Hän ei mitenkään tuputtanut uskoaan eikä korostanut sitä esimerkiksi ruokarukouksin.
– Tuvassa oli iso taulu, jossa komeili Wilhelmi Malmivaara ja kirjahyllyssä oli pitkä rivi Heränneen kansan -historiikkia. Muistan ihmetelleeni lapsena mummolle, että missä ne ovat oikein nukkuneet. No, sekin selvisi aikanaan.
– Pappa taas ei ollut samalla lailla uskovainen. Hänen kanssaan minulla oli teini-ikäisenä sanaharkka vasemmistoradikalismista ja välimme menivät poikki sen takia. Se vähän harmitti jälkeenpäin.
Eteläpohjalaisuus ei näkynyt isovanhempien luona, mutta Nesteen talossa komeili Rannanjärven ja Isotalon kuva peräkammarissa ja olipa siihen helapääpuukkokin ripustettu vierelle.
– Ei sielläkään mitään häjyilyä harrastettu, mutta sellainen henki oli kyllä läsnä. Edesmenneen ystäväni runoilija Arto Mellerin kanssa usein pohdimme pohjalaisuutta ja sen myyttejä.
– Nämä kokemukset ja keskustelut ovat olleet pohjana, kun olen kirjoitellut aihepiiriin liittyviä laulujani, kuten Rannanjärvi elää, Hurja poika ja Kova luu, Nurmio kertoo.
Kaiken kaikkiaan lapsuus- ja nuoruusvuosien vierailut Alavudella jättivät jälkeensä monia hyviä muistoja.
– Vierailut päättyivät sen jälkeen, kun täytin 15 vuotta. Pappa kuoli 1970-luvulla ja mummo 1980-luvulla. Aulavalla olen käynyt esiintymässä pari kertaa joskus viime vuosituhannella. Nyt en ole käynyt paikkakunnalla pitkään aikaan.
Karoliina Syrjä