Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Moni elä­ke­läi­nen elää puut­tees­sa

Uusimman tilaston mukaan Suomessa asuu jo 700 tuhatta ihmistä köyhyysrajan alapuolella tai syrjäytymisuhan alla.

Se on noin 13 prosenttia kansasta, liki puolimiljoonaa eläkeläistä, yli 100 000 lasta ja kolmannes opiskelijoista. Nykyinen inflaatio synkentää ennustetta, nostaa hintoja ja tekee vähävaraisen elämän sietämättömäksi.

Jos edelleen jatkamme eläkkeiden ja palkkojen prosenttikorotuksia, tuloerot kasvavat. Pienillä tuloilla saa vähän, suurilla tuloilla saa enemmän. Silti kahvipaketti maksaa kaikille saman verran.

Tilannetta parantaisi euromääräisiin korotuksiin siirtyminen ja kunnallisverotuksen alarajan nostaminen.

On silti hyvä muistaa, että alarajan nostaminen ei yksin riitä. Maksettavaksi jää veroluontoisia maksuja, kuten työttömyys- ja sairasvakuutusmaksu, työeläkemaksu sekä yle- ja kirkollisvero. Ja eläkeläisillä sairaanhoitomaksu sekä yle- ja kirkollisvero. Vapaalippua ei ole.

Veroluonteisten maksujen alentaminen pienituloisilta takaisi enemmän rahaa käyttöön. Kotimainen kulutus kasvaisi ja osasta tulonsiirtoja voitaisiin luopua. Tämä olisi kansantaloudellisesti järkevämpää, kuin nykyinen epätasa-arvoinen malli.

Hyvä ja ehyt työelämä takaa hyvän toimeentulon ja kohtuullisen eläkkeen. Kaikilla ei sitä kuitenkaan ole. Muun muassa äitiyslomat ja kotihoito ovat syöneet tulevaa eläkettä.

Kaikkien eläkeläisten asemaa parantaisi eläkkeiden verotuksen ja veroluonteisten maksujen ja vähennysten oikaiseminen palkansaajan kanssa samalle tasolle.

Tällä hetkellä samansuuruisesta palkasta ja eläkkeestä jää eri summat käteen. Eläkeläinen saa vähemmän. Siihen ei ole mitään perustetta.

Pienituloisen kukkarossa jokainen lisäeuro kuukaudessa varmistaa edes jotain murua rinnan alle viimeisellä viikolla ennen seuraavaa rahantulopäivää.

Suomi kohtelee eläkeläisiään luvattoman huonosti.

Elämme nopeasti muuttuvassa kovassa maailmassa. Emme ehkä mahda muutoksille mitään, mutta sille mahdamme, että kaikki pysyvät muutoksesta huolimatta mukana.

Maria Tolppanen, sd

Vaasan kaupunginhallituksen pj