Ensi tiistaina vietetään jälleen ystävänpäivää. Se sai minut miettimään otsikon kysymystä ja omia ystäviäni, joita on ehtinyt kertyä koko joukko sekalaista seurakuntaa, niin sanoakseni. Oma veli, äiti, isä ja 93-vuotias isoäitini ovat ystävistäni vanhimpia, mutta ovat tietysti samalla myös sukulaisia.
Perheen ulkopuolelta vanhin ystäväni on Margit, jonka tapasin 4-vuotiaana luistinradalla Kangasalla. Ystävyytemme on kestänyt kaikki nämä vuodet, mikä on pieni ihme, sillä olemme asuneet samalla paikkakunnalla vain pieniä aikoja lapsena ja opiskeluvuosina. Margitista tuli lääkäri ja minusta toimittaja. Olen myös hänen poikansa kummi.
Ollessani alakouluikäinen asuimme kolme vuotta Kauhajoella. Siellä paras ystäväni oli minua vuotta vanhempi Maiju, jonka luona kyläilin viimeksi teini-iässä. Tapasimme myös häissäni vuonna 2000. Maiju työskentelee Seinäjoella ja olemme viime vuosina olleet yhteyksissä lähinnä sähköpostin välityksellä.
Entisiin luokkatovereihini pidän yhteyttä Facebookin välityksellä. Minulla on yli 500 kaveria, mutta toki suuri osa heistä on lähinnä hyvänpäivän tuttuja.
Minulla on monta ystävää, jotka ovat minua huomattavasti vanhempia, olen kait sellainen vanha sielu niin kuin sanotaan... Tärkeitä ovat myös työkaverit, joista olen saanut elinikäisiä ystäviä.
Ystävyys on venyvä käsite. Se ei katso ikää eikä sukupuolta. Todellinen ystävä on sellainen, joka ei välitä ajan kulumisesta, etäisyyksistä tai hetkellisestä huomion herpaantumisesta. Tosiystävä ei ole mustasukkainen muista ystävistä. Hänen kanssaan juttu jatkuu aina siitä, mihin viimeksi on jääty, eivätkä välissä kuluneet vuodet merkitse mitään.
Karoliina Syrjä, toimittaja