Vastuullista vesistöjen varjelua

Järvien läheisyydessä aina asuneena järviasiat ovat tulleet hyvin läheisiksi. Se on sapettanut, kun sanonta ”joka sotkee, myös maksaa” ei käytännössä pidä paikkaansa.

Olen monesti kokenut, kuinka järviin kohdistuvat toimenpiteet jakavat mielipiteitä. Järvien parantamiseen laitetut rahat ja vaiva menevät hukkaan, jos toiset suunnitelevat ja kunnostavat, mutta monet edelleen sotkevat.

Rehevöityminen on saanut usein vauhtia kesäisin liian alhaalle lasketuista vesistä. Monen järviemme heikentyneeseen kuntoon ovat vaikuttaneet valuma-alueen ojistus ja laajalta alalta virtaava lannoite ja ravinteet. Esimerkiksi Töysän Akkojärvi on ollut alkujaan hieno ja laaja järvi. Sitten vesipintaa laskettiin yli puolella metrillä muutaman peltohehtaarin takia. Nyt pohjoispään lahdet muuttuvat kesäisin heinikoiksi.

Vesipinnan nostoa jo suunniteltiinkin 1950–60-luvulla. Yhden talven ammatti-ihmiset mittalivat, kuinka paljon vesipintaa voisi nostaa. Akkojärven vesi jäi kuitenkin nostamatta. Uudestaan sitä suunniteltiin 1980-luvulla ja vielä tälläkin vuosikymmenellä. Kiivaita kokouksia pidettiin. Niin kiivaita, että melkein nyrkit heiluivat vastustajilla.

Miten vanha viisaus osuvasti ilmaisekaan: kateus vie kalatkin järvestä. Kateutta aiheutti se, että jotkut hyötyisivät uusista rantatonteista.

Tällä hetkelläkin on alueellamme suunnitelun alaisena ja toteuksessakin monien vesistöjen kunnostushankkeita. Talkootyön ohella hankkeisiin saadaan ja käytetään runsaasti yhteiskunnan tukieuroja.

Jos lopputulos on hyvä ja lammen-, järven- tai virran kunto paranee nykyisen ja tulevienkin sukupolvien hyväksi, uhraukset ovat hyväksyttäviä.

Vesitöjen- ja luonnon pilaantuminen on meidän ihmisten toiminnan tulosta. Tärkeintä on, että jokainen meistä pyrkii entistä vastuullisemmin suojelemaan ja varjelemaan luontoa.

Pentti Hautala