Turve on uusiutuva luonnonvara

Turpeentuotannon tulevaisuus on viime aikoina ollut paljon esillä ja maamme nykyinen hallitus on saanut melko runsaasti kritiikkiä turveasioiden ajamisesta.

Ongelman ydin on kuitenkin peräisin oikeastaan jo vuodelta 2000, kun turve määriteltiin Suomessa uusiutumattomaksi luonnonvaraksi, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Sen jälkeen kaikilla suurimmilla puolueilla on ainakin hallituskausiensa aikana ollut mahdollisuus vaikuttaa turpeentuotannon verotukseen.

Tuon luokituksen jälkeen turpeen tuotantoon on kohdistunut varsin korkea energiaverotus, jota ovat vielä lisänneet viime vuosina kohonneet EU:n päästökauppamaksut.

Jos turpeen status vuosittaisen kasvun osalta palautettaisiin uusiutuvaksi, jäisi nykyisestä turpeella tuotetun energian hinnasta pois energiavero eli 5,7 euroa megawatilta, ja sen lisäksi päästökauppamaksu, joka on tällä hetkellä noin 14 euroa eli yhteensä lähes 20 euroa.

Koska turveveroa syksyllä korotettiin 2,7 eurolla megawatilta, niin tällä turpeen luokituksen muutoksella sille saataisiin moninkertainen verohuojennus verrattuna pelkkään turveveron korotusosuuteen.

Nyt olisi korkea aika tehdä eduskunnalle lakialoite tuosta turpeen luokituksen muutoksesta. Netissä onkin vireillä kansalaisaloite ”Turve on luokiteltava uusiutuvaksi luonnonvaraksi”. Itse allekirjoitin sen ja samoin kannattaa muidenkin turvetuotannon kannattajien tehdä, että saadaan tarvittavat 50000 nimeä kokoon.

Toinen kannatettava kansalaisaloite on ”Sähköverolain turveveron korotus kumottava”. Näistä kahdesta kuitenkin tuolla ensin mainitulla olisi suurempi vaikutus turpeentuotannon kokonaisverotukseen.

Eduskunnassa ollaan parhaillaan myös kokoamassa turvepakettia, jolla parannetaan huoltovarmuutta polttoenergian osalta ja mahdollistetaan kuivike- ja kasvuturpeen tuotanto myös jatkossa. Eli turvetuotantoa ei olla kokonaan lopettamassa, vaikka sellaistakin uhkakuvaa on jo joiltakin tahoilta kuulunut.

Suomen pinta-ala on noin 338000 neliökilometriä eli 33,8 miljoonaa hehtaaria. Siitä noin neljäsosa on suota ja turvetuotantoon on tarkoitus käyttää siitäkin alasta vain ehkä pari prosenttia.

Luonnontilaiset ojittamattomat suot on tarkoitus säilyttää ja käyttää turvetuotantoon vain ojitettuja soita. Niissä on yleensä niin vahva turvekerros, että puut eivät niissä saa ravinteita, ja niissä riittääkin turvetta pitkäksi aikaa. Turpeentuotannon loputtua suot ovat myös ennallistettavissa eri tavoilla.

Ojitetuilta soilta vapautuu ilmakehään erilaisia kasvihuonekaasuja, esimerkiksi typpioksiduulia eli ilokaasua, joka on ilmakehän otsonikerroksen kannalta selvästi pahempaa kuin hiilidioksidi. Niinpä ojitettujen soiden ottaminen turpeentuotantoon itse asiassa vähentää ilmastokuormitusta verrattuna siihen, että polttoenergiaa tuotaisiin vaikkapa Venäjältä. Vastaahan yksi polttoturvekuorma lämpöarvoltaan noin kolmea hakekuormaa. Tämä yksityiskohta olisi kaikkien, myös turpeentuotannon vastustajien, hyvä tiedostaa.

Uutta turvetta muodostuu maamme soilla nopeammin kuin sitä ehditään korjata, joten Suomen suoluonto ei ole millään tavalla uhattuna. Ja turpeentuotannolla on paljon kansantaloudellisia ja työllistäviä vaikutuksia joiden luetteloiminen tekisi kirjoituksesta liian pitkän.

Nyt onkin syytä varmistaa suomalaisen turvetuotannon jatkuminen myös tulevina vuosina siten, että sitä voidaan harjoittaa taloudellisesti kannattavasti ja kilpailukykyisesti. Kaikkien poliittisten puolueiden pitäisi yhteispelillä tämä hoitaa.

Pelkkä muiden osapuolien syyllistäminen ei ole oikea keino, vaan kompromissien tekeminen ja oikeanlaisen tiedon jakaminen myös esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöjen suuntaan. Helppoa se ei ole, mutta työ jatkuu – toivottavasti myös suomalaisessa turvetuotannossa.

Pentti Hepojoki

Töysä