Sosiaalitoimen palvelut alueellamme

Mikä tai kuka on romahduttanut sosiaalitoimen palvelut alueemme sosiaalitoimistoissa?

1.1.2016 aloittanut Kuusiolinna pelotti meitä sosiaalipalvelun tarvitsijoita. Mutta kuinkas kävikään? Saimme hyvän sosiaalipalvelujohtajan Maarit Lehtosen.

Näimme, miten sosiaalitoimenkin alueella voidaan toimia asiakaslähtöisesti. Saimme viettää turvallista ja rauhallista elämää tietäen, että neuvottelemalla saimme äänemme kuuluviin, ja ratkaisut olivat sellaisia, että niiden avulla pystyimme elämään vaikeuksistamme huolimatta hyvää elämää.

Kohtelu oli asiallista, ihmisarvoamme kunnioitettiin. Saaduista päätöksistä ei meidän tarvinnut lähteä vuosikausien valitusprosesseihin.

Nyt on tuuli kääntynyt kylmäksi. Viranhaltijat ovat pitkillä sairauslomilla, päätöksiä saa miten sattuu ja ne eivät ole lainmukaisia. Ainut tie on pitkä ja kaikille kallis valitustie.

Päättäjät, herätkää ja puuttukaa asioihin. Taatkaa työntekijöillenne sellainen työpaikka, jossa jaksaa olla, jossa vallitsee luottamuksen ja arvostuksen ilmapiiri. Se heijastuu laajalle oman alueemme asukkaille. Että voisimme jälleen sanoa, että meillä on hyvä ja toimiva sosiaalitoimi.

Huolestunut asiakas