Ovatko kokoushuoneiden ovet auki nuorille?

Kuntavaalit ovat ensi keväänä ja pieni porukka kuntalaisista käy kilpaa. Heidän joukostaan valitaan päättäjät kaupungin valtuustoon, hallitukseen, lautakuntiin, johtokuntiin ja työryhmiin. Heistä osa päättää asioistamme myös Kuusiokunnissa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Päätöksenteon lisäksi luottamushenkilöt edustavat meitä eri tilaisuuksissa, lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa seuraavat neljä vuotta.

Ehdokkaan suulla on helppo puhua, mutta arki vaalien välillä ratkaisee.

Haluamme, että seuraavissa kuntavaaleissa Alavudella valitaan selvästi eri elämäntilanteissa olevia, avarakatseisia ja innostavia kehittäjiä sekä varmasti toimeen tarttuvia luottamushenkilöitä.

Tärkeintä on, että sydän sykkii kotikunnalle ja sen mukaan osaa myös esiintyä.

Sanotaan, että nuorena kaikki ovet ovat vielä avoinna. Välillä kokoushuoneiden ovet ovat kuitenkin tiukassa.

Tämän päivän nuoret eivät paisko ovia, vaan ovat kyvykkäitä avaamaan niitä ja istumaan päättävillä paikoilla.

Alavuden Keskustanuoret ry