Olen suomalainen...

Hyvä, kun olen syntynyt suomalaiseksi. Nyt nähdään, mitä touhua on Etelä-Euroopan maissa.

Vuosi sitten tein kahden viikon matkan Espanjaan. Ihmettelin, miksi kuuluisa lomapaikka Puerto de la Cruz on päästetty niin likaiseen kuntoon. Sain sieltä melkoisen flunssan ja sen parantaminen kesti kuusi kuukautta.

Espanja on ollut suomalaisten suosikkikohteita. Torremolinos oli aikoinaan ensi kosketus lomailla siellä. Toki olin aikaisemmin ollut YK-sotilaana Kyproksella kuusi kuukautta. Eli jotain kokemusta oli Etelä-Euroopasta. YK-pataljoonan lääkäri oli Davin Von Flitner, nyt jo edesmennyt. Hän osasi käsitellä potilaita.

Virukset elävät näissä lämpimissä maissa ja kulkeutuvat sitten tänne Suomeenkin.

Onneksi nykyinen hallitus on ottanut tosissaan tämän epidemian. Mutta Suomi maksaa vielä kauan näitä muiden EU-maiden laskuja.

Onneksi tiedetään jo, miten Espanja, Italia ja Kreikka hoitavat näitä direktiivejä.

Suomi sen sijaan on esimerkillinen valtio. Noudatamme prikulleen, mitä Bryssel määrää. Onko oikein sitten, että muut ”lusmuilevat”?

Valitettavasti tämä tilanne jakaa valtioita eri leireihin.

Toivon, ettei tämä korona leviä kaikkiin Suomen kolkkiin.

Nyt ollaan aukaisemassa Uudenmaan lääniä?

Etelä-Pohjanmaa on onneksi vielä säästynyt suuremmilta joukkotartunnoilta.

Matti J Mikkola Alavus