Lapsuuden joulumuistot säilyvät aikuisuuteen asti

Minkä tunnelman haluaisit joulumuistoksi lähelläsi oleville lapsille? Läsnäolo, lämmin kiireetön syli kynttilän tuoksuessa tai kenties yhteinen jaettu kokemus lasten elokuvan ääressä vai ennemminkin yhteistä puuhastelua? Joulu on odotusta täynnä. Liittyykö jouluunne toiveiden täyttymistä?

Oma aikuinen on lapselle kaikkien tärkein ihminen, mutta myös sukulaiset ja muut läheiset aikuiset ovat tärkeässä roolissa juhlatunnelman luomisessa.

Niin aikuisen kuin lapsen mielen täyttää jännittynyt odotus herkin aistein. Näistä vahvoista tunnekokemuksista säilyy lapsella muistijälki aikuisuuteen asti.

Juuri tästä syystä omaa alkoholin käyttöä on hyvä pysähtyä arvioimaan jo ennen joulua. Lasillinen voi olla harmiton. Toisaalta alkoholia nauttimalla voi tahtomattaan ja tietämättään särkeä jotain sellaista, joka ei olekaan korjattavissa. Alkoholin nauttiminen vaikuttaa aina myös läheisiin ympärillä. Pohdiskele mihin tarvitset alkoholia? Olisiko joku lähelläsi onnellisempi, jos joisitkin vähemmän?

Alkoholin riskikäyttö voi jatkua pitkään ennen riippuvuutta, joten riskikäyttöön voi ja kannattaa yrittää vaikuttaa. Jos sinulla on huoli läheisesi alkoholin käytöstä, ota huoli puheeksi neutraalilla tavalla, syyllistämättä.

Kerro, miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä joululta odotat. – Anna lapselle raitis joulu.

Miia Hietaniemi, Seinäjoki

aluekoordinaattori

EHYT ry